Ministeriön linja muuttui: Suomi kielsi sotatuoteviennin Thaimaahan

Thaimaan sotilasvallankaappaus sai puolustusministeriön muuttamaan linjaansa sotatuotteiden vientilupien suhteen. 

Vielä alkuvuodesta 2014 puolustusministeriö myönsi vientilupia Thaimaahan, mutta lokakuussa linja oli muuttunut. Ministeri Carl Haglund (rkp) allekirjoitti tuolloin kaksi kielteistä päätöstä. 

Linjanmuutoksen taustalla on Thaimaassa viime toukokuussa tapahtunut sotilasvallankaappaus. 

Ihmisoikeusjärjestöt huolissaan

Kymmenettuhannet suomalaiset matkustavat vuosittain Thaimaan lämpöön. Turistirannoilla on rauhallista ja harva tulee ajatelleeksi, että maassa on voimassa sotatilalaki. 

Valtaa pitää sotilasjuntta. Vaalien järjestämistä on lykätty ainakin vuoteen 2016 asti. 

Poliittisten mielipiteiden esittäminen on kielletty, samoin yli viiden ihmisen julkiset kokoontumiset. Myös median toimintaedellytyksiä on rajoitettu. 

Viranomaisilla on myös normaalia laajemmat oikeudet henkilötarkistuksiin ja pidätyksiin. 

Ihmisoikeusjärjestöt ovat esittäneet huolensa Thaimaan tilanteen heikkenemisestä ja muun muassa henkilöiden kiinniotoista. 

Suomen ulkoministeriö ohjeistaa välttämään matkustamista erityisesti Thaimaan eteläisimpiin maakuntiin. 

- Kesän alla 2014 tilanne muuttui. Myös vientiluvat on arvioitu sen tilanteen ja epävakauden valossa, mikä maassa on ollut, kertoo ministeriön kaupallinen neuvos Olli Ruutu.

Ruutun mukaan ministeriö ei ole kuitenkaan puuttunut aiemmin myönnettyihin Thaimaan-lupiin.

Toinen kielteisen päätöksen saaneista hakijoista oli forssalainen C.P.E. Production. 

- Olimme kiinnostuneita tulevasta mahdollisesta tarjouskilpailusta. Kyllä se päätös oli meille yllätys, kommentoi toimitusjohtaja Harri Kolu.  

Yritys haki vientilupaa luotisuojaliiveille, lisälevyille, suojakilville ja suojakypärille. 

Mikäli haviteltu kauppa olisi toteutunut, tuotteet olisivat Kolun mukaan päätyneet Thaimaan poliisille ja armeijalle.

Patria-konserniin kuuluva Millog Oy oli puolestaan saanut tammikuussa 2014 luvan viedä maahan valonvahvistimia ja lämpökameroita. Lokakuussa puolustusministeriö hylkäsi yrityksen hakemuksen pimeänäkölaitteiden viennistä Thaimaahan. 

Lue myös:

    Uusimmat