Suomi aikoo palauttaa somalialaisia rikosten vuoksi

Pääasiassa väkivaltarikoksiin syyllistyneitä somaleita uhkaa palautus levottomaan Etelä-Somaliaan vastoin UNHCR:n suositusta.

Ulkomaalaisvirasto on antanut kahdeksalle somalialaiselle karkotuspäätöksen heidän Suomessa tekemiensä rikosten vuoksi.

Osaa somalialaisista uhkaa palautus levottomana pidettyyn Etelä-Somaliaan vastoin YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n suositusta. Karkotuspäätökset eivät ole vielä lainvoimaisia.

Ulkomaalaisviraston ylijohtaja Jorma Vuorio vahvistaa poliisin esittäneen törkeisiin, pääasiassa väkivaltarikoksiin syyllistyneitä somalialaisia karkotettaviksi. He ovat saaneet aikoinaan oleskeluluvan Suomeen Somalian silloisen tilanteen perusteella.

- UNHCR:n kanta palautuksiin on suositus, ja aika monet maat ovat palauttaneet somalialaisia nimenomaan Etelä- ja Keski-Somaliaan. Ulkomaalaisviraston mukaan ketään ei saa palauttaa sellaisiin oloihin, joissa hän joutuisi epäinhimillisen kohtelun alaiseksi tai muuten vaaraan, Vuorio sanoo.

- Karkotuspäätöksen saaneet eivät ole Suomen kansalaisia, mutta ovat syyllistyneet täällä törkeisiin rikoksiin. Ulkomaalaislain mukaan voidaan silloin tällainen päätös tehdä.

Käsittelyssä lisää karkotusesityksiä

Ulkomaalaisvirasto on ratkaissut heinäkuussa kolmetoista karkotusesitystä, jotka poliisi on tehnyt rikoksiin syyllistyneistä. Virasto päätti karkottaa kahdeksan ihmistä ja hylkäsi viisi esitystä. Viraston käsiteltävinä on vielä esitykset kolmentoista muun somalialaisen karkottamisesta.

Päätöksen saaneilla on mahdollisuus valittaa asiasta hallinto-oikeuteen. Pakolaisneuvonta-järjestön vanhempi lakimies Kirsi Hytinantti toivoo, että Suomi noudattaisi UNHCR:n suositusta olla palauttamatta ihmisiä Etelä- ja Keski-Somaliaan yhä huolestuttavan ihmisoikeustilanteen vuoksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat