Suomessa tehtiin 1500 lobotomialeikkausta

Suomessa tehtiin 1940-1960-luvuilla suurimmissa mielisairaaloissa ja Töölön sairaalassa Helsingissä lobotomia arviolta 1 500 potilaalle. Heistä on elossa edelleen noin 350 ja keski-ikä on noin 75 vuotta. Lobotomialla tarkoitetaan tuolloin käytössä ollutta aivoleikkausta, jossa aivojen otsalohkon yhteys taaksepäin katkaistiin.

Leikkauksella hoidettiin psykiatrisista oireista kärsiviä potilaita. -Leikkaus tehtiin usein potilaan suostumusta kysymättä, toteaa suomalaisen lobotomiaselvityksen tehnyt neurologian erikoislääkäri Risto Vataja. Hän on myös Kellokosken sairaala- ja apulaislääkäri sekä Hyksin psykiatrisen klinikan lääkäri. Lobotomiaa pidetään nykyisin epäeettisenä siihen liittyvän persoonallisuuden muutoksen ja latistumisen vuoksi.

Norjassa päädyttiin mm. tämän vuoksi vuonna 1996 maksamaan kertakorvauksena lobotomiapotilaille 100
000 kruunua.

Ensimmäiset lobotomiat Suomessa

Ensimmäiset lobotomialeikkaukset tehtiin Suomessa vuonna 1946 Töölön sairaalassa viidelle tuskaisesta masennuksesta ja skitsofreniasta kärsivälle potilaalle. Potilaat oli lähetetty Lapinlahden sairaalasta.

Hoitomuoto levisi nopeasti suurimpiin piirimielisairaaloihin, joista moniin rakennettiin 1950-luvulla tarkoitusta varten omat leikkaussalitkin. Suomessa lobotomioita tekivät vain Punaisen Ristin sairaalan neurokirurgit, jotka leikkasivat myös muissa sairaaloissa. Potilaille ei Vatajan raportin mukaan tarvinnut pyytää suostumusta leikkaukseen.

Sekä Töölön että Kellokosken sairaaloiden sairaskertomuksissa on merkintöjä tapauksista, joissa toimi on tehty potilaan tahdon vastaisesti. Joskus potilas on yrittänyt jopa paeta välttyäkseen leikkaukselta.

Omaisten suostumus tarvittiin

Lobotomialeikkaukseen tarvittiin omaisten suostumus. Raportin mukaan esimerkiksi Töölön sairaalassa potilasta ei leikattu, ellei omaisilta saatu kirjallista lupaa. -Sitoumusta pyydettäessä omaisille kerrottiin lähinnä leikkausriskeistä, joista suurimpana pidettiin aivoverenvuotoa. Sen sijaan otsalohko-oireyhtymän kehittymistä persoonallisuuden muutoksineen ei allekirjoitetuissa suostumuslomakkeissa eikä sairaskertomusmerkinnöissä ole juurikaan kerrottu, selvittää Vataja.

Viimeinen lobotomialeikkaus Suomessa tehtiin Töölön sairaalassa vuonna 1969. Raportti lobotomialeikkauksista on mukana psykiatri, dosentti Ilkka Taipaleen toimittamassa kirjassa Mielen valtaa.

Kolmen muun virallisen raportin lisäksi tähän psykiatrian lukemistoon on kerätty myös vuosikymmenten varrelta, jatkuvasti ajankohtaisia artikkeleita.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat