Suomen Nato-edustaja: Jäsenyysselvitys tarpeellinen

Suomen Nato-edustaja, puolustusasiainneuvos Pauli Järvenpää kannattaa Nato-jäsenyydestä tehtävää selvitystä.

Järvenpää sanoo tänään Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa, että selvitys nostaisi hurjasti keskustelun tasoa kotimaassa.

-Nyt sitä käydään lähinnä jäsentymättömien oletusten pohjalta ja osittain myös tunnetasolla, Järvenpää toteaa. Selvityksessä Järvenpää ei lähtisi niinkään turvallisuuden uhkakuvista vaan perinteisistä läntisistä arvoista.

-Mehän jaamme liittokunnan keskeisten jäsenmaiden arvot ja teemme muutenkin yhteistyötä. Nyt pitäisi katsoa, mikä estää meitä tekemästä myös sotilasyhteistyötä, Järvenpää sanoo. Järvenpää korostaa, että Naton luonne on muuttunut kylmän sodan ajoista.
Perinteisen puolustusajattelun rinnalle on tullut kriisinhallinta sekä rauhan ja vakauden ylläpito Euroopassa. Suomen Nato-edustustossa Brysselissä työskentelevä tohtori Järvenpää vakuuttaa myös, että Naton ovet eivät loksahda puolustusliiton ulkopuolisten maiden edessä lukkoon parin vuoden kuluttua alkavan uuden laajentumiskierroksen jälkeenkään.

Järvenpään mukaan Naton virallinen suhtautuminen Suomen mahdolliseen jäsenyyteen on neutraali. Hän uskoo kuitenkin, että Suomi olisi Natolle mieluinen jäsen, koska se vahvistaisi liittokunnan "pohjoista ulottuvuutta".
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat