"Suomen malli" sitoisi valtakunnansovittelijaa vientialojen linjalle

Työmarkkinajärjestöjen kaavailema "Suomen malli" sitouttaisi myös valtakunnansovittelijaa vientiliittojen sopimaan palkkalinjaan, eli sovitteluesitykset eivät periaatteessa voisi ylittää vientiliittojen tekemää palkkaratkaisua.

Tällaista kirjausta on vaatinut erityisesti Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

Mallia on otettu Ruotsista, jossa "Suomen mallia" muistuttava järjestelmä on ollut käytössä vuodesta 1997.

– Siellä valtakunnansovittelijaa koskevissa säännöissä on mainittu, että Ruotsin valtakunnansovittelijan on omalla sovittelutoiminnallaan tuettava viennin avausratkaisua Ruotsissa, sanoo johtaja Ilkka Oksala EK:sta.

Ruotsissa valtakunnansovittelijan roolia koskeva kirjaus on Oksalan mukaan ollut hyvin keskeinen. Tämä johtuu siitä, ettei Ruotsissa ole palkansaaja- ja työnantajaliittojen välisiä keskitettyjä sopimuksia. Yleisen palkankorotusvaran määrittelee vientiteollisuuden työntekijä- ja työnantajaliittojen puitesopimus, "Industriavtalet", jota muutkin sitten noudattavat.

– Mitä se meillä käytännössä tulee tarkoittamaan, varmasti vielä täsmentyy matkan varrella, Oksala sanoi STT:lle.

Hän huomautti, ettei malli Ruotsissakaan ollut heti täydellinen, vaan on kierros kierrokselta muotoutunut toimivaksi.

SAK: Ei sido käsiä loppuun asti

SAK:n työehtoasioiden päällikkö Annika Rönni-Sällisen mielestä nyt tehtyä kirjausta ei voi tulkita niin tiukasti, että vientiliittojen linja sitoisi valtakunnansovittelijan käsiä loppuun asti.

– Sovittelijan tehtävä on kuitenkin auttaa riidan ratkaisussa, ja sitä ei tässä haluta muuttaa. Jos vaikka on monen viikon mittaiseksi venynyt lakko jollain alalla, niin kyllä sovittelijan pitää voida tehdä sellainen sovintoesitys, jolla se riita ratkeaa, Rönni-Sällinen sanoi.

– Lähtökohtaisesti sovittelijan pitää se kyllä huomioida, ja kyllähän nykyäänkin yleinen linja on se, minkä mukaan sovittelija sovintoesityksiä tekee.

Työmarkkinakeskusjärjestöt sopuun"Suomen mallista" 3:16

Lue myös:

    Uusimmat