Suomen kauneimmat ja kalleimmat korut

Lapponian Limited anniversary edition –korut ovat esillä vuoden 2010 aikana eri tapahtumissa. Lapponian viisi taiteilijaa on suunnitellut yhteensä seitsemän eri mallia. Taiteilijoilla oli suunnittelussa vapaat kädet. Tuloksena on mitä mielikuvituksellisimpia koruja.

Esittelemme Lapponian juhlakorumalliston. Koruja on valmistettu yhteensä 10 kpl. Koruihin tulee numeroinnin lisäksi taiteilijan nimikirjoitus.

Dark Flyer

Suunnittelija Björn Weckström

Ovh 18.000 EUR

Kaulakoru on valmistettu keltakullasta ja mustasya akryylista.Uniikkia korua on valmistettu vain kolme kappaletta.

"Korua on inspiroinut Ikaros-legenda, joka on aina kiehtonut minua ja jota olen käyttänyt muissakin koruissani", korun suunnittelija Björn Weckström kertoo. Ikaros, joka nousee aurinkoa kohden, saavutti jotain mihin kukaan ei ollut sitä ennen kyennyt: nimittäin lentämisen taidon. Ikaros lentää, vaikka kova kohtalo odottaa häntä. Siivet sulavat ja hän lentää kuolemaan. Siitä huolimatta Ikaros jättää jälkensä historiaan ja tulee kuolemattomaksi.

Spirit of the machine

Suunnittelija Zoltan Popovits

Ovh 25.000 EUR

Kaulakoru/rintakoru on valmistettu keltakullasta, timanteista ja jalokivistä. Korua on valmistettu yksi kappale.

Yksi taiteen tehtävistä on yhdistää moderneja ilmiöitä menneisyyteen. Tässä korussa on käytetty värikkäitä jalokiviä, jotka muistuttavat 1500-lukulaisen maalarin Giuseppe Arcimboldon tyylistä. Kultaista, kehikon muotoista korua voi käyttää sekä kaulakoruna että rintakoruna. Värikkäät kivet saavat korun kiiltämään.

B2 – Flight of the spirit

Suunnittelija Zoltan Popovits

Ovh: 3.000 EUR

Kaulakoru/rintakoru on valmistettu puhtaasta hopeasta ja vinyylistä. Korua on valmistettu yksi kappale.

Flight of the spirit on oikean B-2 Spirit -pommikoneen mallinen. "Olen ollut kiinnostunut pikkupojasta asti lentokoneiden esteettisestä muodosta ja niiden mystisestä taidosta pysyä ilmassa", Popovits kertoo. Vertauskuvauksellisesti flight of the spirit tarkoittaa musiikkia, joka on koodattu vanhalle vinyylisoittimelle.

Precious Texture

Suunnittelija Christophe Burger

Ovh: 5.000 EUR

Kaulakoru on valmistettu puhtaasta hopeasta ja teräslangasta. Korua on valmistettu yksi kappale.

"Korun nimellä on mielestä tärkeä merkitys, sillä antaa sen käyttäjälle ajateltavaa", Burger kertoo. Korun eläväinen pintakuosi yhdistettynä yksinkertaiseen kulmikkaaseen muotoon antaa korulle rytmiä. Pitkä riipus mahdollistaa korun monikäyttöisyyden.

Midnight Sun

Suunnittelija Pekka Hirvonen

Ovh: 7.000 EUR

Kaulakoru on valmistettu puhtaasta hopeasta, punaisesta LED-valosta ja kumista. Korua on valmistettu yksi kappale.

Midnight Sun -koru loistaa kuin keskiyön aurinko. "Olen vanginnut koruun pohjoisen taivaanrannan kultaisen kimalluksen. Auringon voimakas loiste on uskomaton, unohtumaton näky, jonka voi kokea vain päivänvalon valaisemassa yössä pohjoisessa", Hirvonen kertoo. Korussa on käytetty LED-valoa, joka tuo koruun mielenkiintoisen ulottuvuuden.

Blue Moment

Suunnittelija Pekka Hirvonen

Ovh 7.000 EUR

Kaulakoru on valmistettu puhtaasta hopeasta, sinisestä LED-valosta ja kumista. Korua on valmistettu yksi kappale.

Sininen hetki syntyy taivaalle, kun ilta tuntuu himmentyvän paikalleen ja voit olla hetken ajatustesi kanssa yksin. "Sanat ovat tarpeettomia, sillä tämä on mielen maisema, joka antaa energiaa. Korussani olen vanginnut hetken siniseen hehkuun", Hirvonen kertoo.

Silver Bloom

Suunnittelija Chao-Hsien Kuo.

Ovh 8.000 EUR

Koru on valmistettu puhtaasta hopeasta ja sitä on valmistettu kaksi kappaletta.

"Koru on kuin kukkiva kukka. Se on hyvin intohimoinen, dynaaminen ja täynnä elämää", Kuo kertoo. Elegantti käsintehty hohto ja hiotut kulmat kuvastavat kukan terälehtien loistoa.

Artikkelin tarjoaa: Lapponia

Lue myös:

    Uusimmat