Mainos

Suomalaisyritykset lisänneet turvatoimia

Suomalaiset suuryritykset ovat lisänneet viime aikoina avainhenkilöstönsä suojelua.

Monet yritykset voivat jo nyt tarjota työntekijöilleen muun muassa paikannuslaitteita, joilla työntekijän sijaintia voidaan seurata ongelmatilanteissa. Esimerkiksi Fortum tarjoaa henkilöstölleen paikannuslaitteistoa, joka voidaan asentaa autoon tai kuljettaa mukana.

- On olemassa navigointijärjestelmiä, jotka ovat vapaasti ostettavissa kenelle tahansa, kertoo Fortumin turvallisuusjohtaja Juha Härkönen.

Fortumilla myös tiedetään, missä henkilöstö liikkuu työajallaan.

- Jos on ulkomaanmatkoista kyse, niin silloin meillä on aika tarkka tieto. Sen sijaan kotimaassa on hankalampi tietää, missä kukin kulloinkin on. Meillä on tietynlaiset proseduurit, joiden perusteella me pysytään kärryillä, missä meidän henkilöstö milloinkin on, Härkönen kuvailee.

Viikonlopun sieppaustapauksen perusteella ei kuitenkaan aiota nostaa turvallisuustasoa, joka on useimpien yritysten mielestä jo riittävällä tasolla.

Myös turvallisuusasiantuntijan mielestä iskut tehdään todennäköisemmin perheeseen tai alempaan henkilöstöön.

- On päivänselvä asia, että jos me suojaamme yritysjohtoa itsessään todella hyvin, niin eihän silloin sellaista vaikeata maalia lähdetä tavoittelemaan. Silloin lähdetään hakemaan vähän niitä pehmeämpiä kohteita, joihin olisi helpompi päästä käsiksi, sanoo turvallisuusasiantuntija Tommi Nyström Otso palveluista.

Katso Turkka Huhtalan juttu (Kauppalehden Talousuutiset 15.6.2009)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.