Kreikan Rodoksen saarella lomaillut Olli Haapio perheineen joutui lauantaina lähtemään hotellista maastopalojen tieltä. Viisihenkinen perhe oli Aurinkomatkojen matkalla majoittuneena Kiotarin kylässä.
Perheen piti lähteä iltapäivällä, koska maastopalot lähestyivät hotellia. Olli Haapio kertoo STT:lle puhelimitse, että palo oli lauantaina enää arviolta muutaman sadan metrin päässä hotellista.
Joidenkin satojen metrien päässä heidän hotellistaan sijainnut toinen hotelli vaurioitui hänen mukaansa palossa.
– Kun ajoimme hotellin ohi, näimme, että osa hotellia oli tuhoutunut, sanoi Haapio.
Rodoksella on riehunut useiden päivien ajan maastopaloja. Lauantaina palot levisivät voimakkaiden tuulenpuuskien takia.


