Tui keskeyttää lennot Rodokselle maastopalojen takia – evakuointien odotetaan jatkuvan

Kreikka kärsii rajuista maastopaloista. Matkanjärjestäjät ovat alkaneet reagoida perumalla lentoja Rodokselle.

Matkailuyhtiö Tui keskeyttää lennot Kreikan Rodokselle maastopalojen takia.

Keskeytys kestää tiistaihin saakka, Tui Groupin tiedottaja Linda Jonczyk sanoi AFP:lle. Tyhjiä lentokoneita kuitenkin lennetään edelleen Rodokselle turistien evakuoinnin avuksi, hän lisäsi.

Myös brittiläinen charter-yhtiö Jet2 on ilmoittanut peruvansa kaikki lennot ja lomat Rodokselle viideksi päiväksi eteenpäin sunnuntaista alkaen.

"Tämä ei ole tulipalo, joka on ohi huomenna tai ylihuomenna"

Rodoksen saarella valmistauduttiin aiemmin mahdollisesti evakuoimaan 1 200 ihmistä Pefkin, Lindosin ja Kalathosin kylistä maastopalojen takia, kertoi paikallisen palokunnan tiedottaja kreikkalaiselle Skai TV:lle.

Tiedottajan mukaan turistialueita läheneviä paloja ei todennäköisesti saada sammumaan päivän tai parin aikana, vaan ne aiheuttanevat huolta vielä useiden päivien ajan.

– Tämä ei ole tulipalo, joka on ohi huomenna tai ylihuomenna. Se aiheuttaa huolta useiden päivien ajan, tiedottaja sanoi.

Palokunnan tiedottaja Yannis Artopoios kertoi sunnuntaiaamuna, että suurimmat palorintamat ovat Apollon eteläpuolella, Laerman länsipuolella ja Kiotarin ja Gennadin välisessä rotkossa, kirjoittaa Kreikan yleisradioyhtiö ERT.

ERT:n mukaan ainakin 4 000 turistia on evakuoitu hotelleista, joissa he olivat majoittuneet. Turisteista 2 500 pelastettiin meritse rannikkovartioston ja yksityisten ihmisten veneiden avulla.

Rodoksen viranomaiset ilmoittivat lauantaina yhteensä 30 000 ihmisen siirtyneen palojen takia asuin- tai majoituspaikastaan. Maan pääkaupungissa Ateenassa ulkoministeriö sanoi aktivoineensa kriisinhallintayksikön helpottaakseen ulkomaalaisten kansalaisten evakuointia.

Mediatietojen mukaan evakuoidut on viety turvallisemmille rannoille. Kolme rannikkovartioston alusta on saattanut ihmisiä kuljettaneita yksityisaluksia. Lisäksi Kreikan puolustusvoimien alus oli menossa paikalle.

Maastopalot riehuivat Rodoksella lauantaina jo viidettä päivää. Matkatoimistot Tui Finland ja Aurinkomatkat kertoivat STT:lle lauantaina, että suomalaisia oli tuolloin evakuoitu yli 180. Aurinkomatkojen asiakkaita on evakuoitu noin 120 ja Tui Finlandin asiakkaita noin 60. Ulkoministeriön tietojen mukaan suomalaismatkailijoita ei ole ollut hengenvaarassa maastopalojen takia.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan myös noin 250–300 ruotsalaista turistia evakuoidaan.

Kovan kuumuuden odotetaan jatkuvan Kreikassa. Meteorologit ovat varoittaneet, että lämpötila voi nousta 45 asteeseen.

Juttua päivitetty kello 6.22 STT:n tuoreiden tietojen mukaan.
Juttua päivitetty kello 8.45: Lisätty palokunnan tiedottajan kommentit ja ERT:n tiedot

Juttua päivitetty kello 13.36: Lisätty tiedot matkanjärjestäjien perumisista

Juttua päivitetty 14:05 evakuoitujen suomalaismatkustajien määrä päivitetty ja Ulkoministeriön tiedote lisätty.

Lue myös:

    Uusimmat