Suomalaisopiskelija haavoittui Jerusalemissa

Suomen Tel Avivin -suurlähetystö on vahvistanut, että suomalaisopiskelija haavoittui lievästi pommi-iskussa Jerusalemissa.

Heprealaisen yliopiston kahvilassa keskiviikkona räjähtänyt pommi tappoi yhteensä seitsemän ihmistä ja haavoitti 80:tä.

-Saimme eilen illalla myöhään vahvistuksen, että hän (suomalaisopiskelija) oli käynyt sairaalassa ja päässyt sitten pois eli ei mitään vakavampaa, sanoi ulkoasiainsihteeri Sofie From-Emmesberger.

Toisen paikalla olleen suomalaisopiskelijan kerrottiin selvinneen vahingoittumattomana.

Suurlähetystön tietojen mukaan kesäkurssit päättyvät elokuun alussa ja heprealaisen yliopiston kirjoilla on kaikkiaan arviolta neljä suomalaista.

Israelin Helsingin-suurlähetystön lähetystöneuvos Rafael Morav kertoi, että kaksi suomalaista opiskelee Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa amerikkalaisen Thanks to Scandinavia -säätiön apurahalla.

Moravin mukaan kesäkursseille osallistuvat suomalaiset ovat varsinaisesti Helsingin ja Turun yliopistojen opiskelijoita. Thanks to Scandinavia myöntää vuosittain apurahan yhteensä kahdeksalle suomalaiselle, ruotsalaiselle, norjalaiselle ja tanskalaiselle heprealaisen yliopiston kesäkursseille osallistuvalle opiskelijalle.

Vuonna 1963 perustettu säätiö muistaa toiminnallaan niitä pohjoismaalaisia, jotka pelastivat juutalaisia natsien vainoilta toisessa maailmansodassa. Lisäksi säätiö pyrkii edistämään yhteyksiä Yhdysvaltojen, Israelin ja Pohjoismaiden välille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat