Suomalaisille tappioita Tammer-turnauksessa

Nyrkkeily (Photo: Getty Pictures)
Nyrkkeily (Photo: Getty Pictures)Copyright Allsport 2003
Julkaistu 17.10.2003 23:04

Tampereen kansainvälisessä nyrkkeilyn Tammer-turnauksessa perjantai-iltapäivä tarjosi suomalaisille pelkkiä tappioita. Isäntämaan kaikki kolme kehässä käynyttä nyrkkeilijää putosi jatkosta. Iltaotteluissa oli hieman valoisampaa.

Ranskan Saber Bouzaiane pudotti 60 kg:n sarjassa jatkosta Lahden Kalevan 19-vuotiaan Ville Piispasen. Torstaina Jaakko Myllylän kukistanut ranskalainen voitti SM-hopeamitalisti Piispasen pistein 30-17. Ranskalainen on ollut kolme vuonna peräkkäin maansa mestaruuskilpailuissa hopealla. -Kuntoni ei vaan kestänyt. Sairastin kolme viikkoa sitten keuhkoputkentulehduksen, enkä pystynyt ja ehtinyt treenaaman näihin kisoihin kunnolla. Kaveri ei ollut mikään ihmeellinen ja olisi kyllä sopinut minulle tyyliltään hyvin. Mutta kun kuntoni ei kestänyt, niin eihän siellä kehässä sitten mitään tapahtunut, Ville Piispanen arvioi.

Seuraava tähtäin Piispasella on sotilaiden MM-kisat, jotka järjestetään joulukuussa Italian Sisiliassa. -Minun lisäkseni kisoihin on lähdössä myös Robert Helenius (superraskas sarja). Lisäksi on ollut puhetta, että myös Matias Suni (69 kg) ja Oskari Hovi (60 kg) olisivat tulossa kisoihin. Molemmat ovat tällä hetkellä armeijan urheilukoulussa Lahdessa, Piispanen jatkoi.

69 kg:n sarjassa Tampereen Nyrkkeilijöiden 29-vuotias Marko Jurvanen sinnitteli kaksi erää Marokon Miloud Aithammin kyydissä. Kolmannessa erässä kaksinkertainen Marokon mestari alkoi liikkua enemmän ja napsi "pysähtyneestä" Jurvasesta pisteitä nopeaan tahtiin. Loppulukemat marokkolaiselle lopulta 32-9. -Kaksi erää meni minulta ihan hyvin. Sitten putosin vain jotenkin kärryiltä, kun kunto loppui. Edellinen kansainvälinen otteluni oli kaudelta 1996-1997, kun olin Ruotsi-Suomi-maaottelussa. Se varmaan näkyi tänään kehässä, Jurvanen jutteli.

Normaalisti 64 kg:n sarjassa kilpaileva Jurvanen tuli pikahälytyksellä Tammer-turnaukseen. Hän sai tiedon osallistumismahdollisuudesta vasta kolme viikkoa sitten. Vuonna 1995 Suomen mestaruuden voittanut Jurvanen piti pitkään taukoa nyrkkeilystä ja palasi SM-kisoihin vasta viime keväänä. -Sitä ennen olin viimeksi SM-kisoissa vuonna 1998. Hävisin silloin loppuottelussa Mika Tossavaiselle, Jurvanen totesi.

Toisessa 69 kg:n sarjan ottelussa Unkarin vuoden 2000 mestari Jozsef Meszaros kukisti ylivoimaisella pistevoitolla (25-5) Karvian Kiriä edustavan Matias Sunin. -En vain saanut kaveria pysähtymään. Kyttäilin liikaa ja kun löin, oli se sitten jo myöhäistä, tämän vuoden SM-pronssimies selitti tappiota.

Tampere: Kv. Tammer-turnaus, 2. päivä:

51 kg:
Pasi Silvennoinen Suomi-Hiroyuki Maesaki Japani 12-2,
Jerome Thomas Ranska-Hicham Mesbahi Marokko luovutus,
Kazbek Dezhuklarov Venäjä-Dom Broadhurst Englanti 23-21.

54 kg:
Ali Hallab Ranska-Jazzma Hogue USA kehät. kesk. 2. erässä (21-0).

60 kg: Erik Roth Ruotsi-Delwin Williams USA kehät. kesk. 2. erässä (22-2),
Saber Bouzaiane Ranska-Ville Piispanen Suomi 30-17,
Murat Hratshev Venäjä-Tahar Temsamani Marokko luovutusvoitto,
Mark Hastie Skotlanti-Tibor Dudas Unkari 17-16.

64 kg:
Tutomu Nishida Japani-Mika Valtonen Suomi 27-8,
Patrick Bogere Ruotsi-Nuhu Lawal Nigeria luovutus,
Joni Turunen Suomi-Hicham Nafil Marokko 33-11,
Mohammed Massoudy Norja-Andre Gorges USA 14-9.

69 kg:
Spas Genov Bulgaria-Kay Tverberg Norja 25-6,
Miloud Aithammi Marokko-Marko Jurvanen Suomi 32-9,
Josef Meszaros Unkari-Matias Suni Suomi kehät. kesk. 3. erässä (25-5),
Timur Gaidalov Venäjä-Naim Terbunja Ruotsi 18-9.

75 kg:
Michael Henrotin Belgia-Chimoke Jude Nigeria luovutus,
Andrea DiLuisa Italia-David Robinson USA tyrmäys 2. erässä,
Nikolai Galotshkin Venäjä-Mamadou Diambang Ranska kehät. kesk. 3. erässä,
Kim Jensen Norja-Sami Selesmaa Suomi 13-5.

81 kg:
Jani Rauhala Suomi-Okoye Chukwuemeka Nigeria luovutus,
Tony Davis Englanti-Micha Tabaouga Ruotsi kehät. kesk. 3. erässä,
John Dovi Ranska-Dudley Yazzie USA 28-4,
Anders Nielsen Tanska-Istvan Sz cs Unkari 14-9.

91 kg:
Kevin Evans Wales-Sam Sexton Englanti 17-11.

Yli 91 kg:
David Price Englanti-Andreas Barkhall Norja luovutus 3. erässä.

(MTV3-STT)