Suomalaiset punajuuret ja porkkanat herkistävät Jyrki Sukulan kyyneliin

TV:n ruokaohjelmista tuttu huippukokki Jyrki Sukula julistautuu suomalaisten juuresten ihailijaksi.

– Kaikki mikä kasvaa maan alla on Suomessa maailman parasta. Punajuuret, porkkanat ja siiklit panee karskimmankin kokin kyynelehtimään, Sukula suitsuttaa MTV3:n SuomiAreenassa.

Sukulan mukaan suomalaiset ovat usein turhan vaatimattomia myös elintarvikkeiden suhteen.

Sukula asuu Italian Pienmontessa pienessä muutaman sadan asukkaan Serralunga d'Alban kylässä. Suurin ero Suomen ja Italian ruokakulttuurissa on Sukulan mukaan koko suhde ruokaan ja ruokailuun.

– Meidän pikkukylässämme on kolme Michelin-ravintolaa. Italiassa ruoka kasvaa lähellä ja ruoalle annetaan aikaa – sekä sen valmistamiseen että siitä nauttimiseen. Ruoasta keskustellaan joka paikassa, Sukula kuvailee eroa.

Suomalaisen ruoan menestystarinat kumpuavat Sukulan silmissä yrittämisestä ja pitkäjänteisestä työstä.

– Kuluttajan luottamus pitää ansaita. Joka päivä tuotteen pitää näyttää hyvältä ja sillä lailla päästään kuluttajan sydämiin. Kyse on luottamuksen lunastamisesta, Sukula arvioi.

Suomessa viime aikoina velloneiden ruokakohujen syyllisestä Sukulalla on selvä näkemys.

– Mistä kaikki siis johtuu? Mulle se kulminoituu huonoon johtamiseen. Suomessa on muutenkin todella huonoa johtamista - hävettää ihan! Sukula puistelee päätään.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat