Suomalaiset ovat hullaantuneita pieniin hohtaviin hippusiin – näin pääset alkuun glittermeikkien kanssa
Glitter ei ole enää pelkästään lapsille sopiva meikki, vaan siitä on tullut oleellinen osa festari-lookkia ja firmojen juhlia. Glitterin käytön ekologisuus kuitenkin puhuttaa kuluttajia – asiantuntijan mukaan täysin syystä.
Kysyimme Glitternisti-yrittäjä Tiina Hakalalta, mikä glitterissä oikein viehättää ja mitä aloittelija tarvitsee glittermeikkien toteutukseen. Pääkuvan videolta voit katsoa meikkitaitelijan vinkit kimmeltävään silmämeikkiin.
Miksi glitter on niin suosittua?
Glittermeikeistä ovat hullaantuneet niin nuoret festarikävijät, kuin firman bileissä juhlivat vanhemmatkin ihmiset. Suomen ensimmäisellä glittereihin erikoistuneella yrityksellä, Glitternistillä on riittänyt vientiä viimeiset pari vuotta. Yrittäjä Tiina Hakala sanoo, että sekä keikkojen, että verkkokaupan suosio on vain lisääntynyt.
Hakala kertoo pohtineensa itsekin, mikä glitterissä vetää ihmisiä niin kovasti puoleensa. Jotkut sanovat, että glitter muistuttaa ihmisten perustarpeista, koska se kimmeltää kuin vesi. Toiset sanovat, että kimallus yhdistetään luksukseen ja arvokkuuteen – muistuttavathan ne hieman timantteja.
– Jos tekee sen tyyppisen glittermeikin, kuin me teemme, niin se on melkein kuin maski. Luulen, että se kohottaa ihmisten itsetuntoa, Hakala tuumii.
Hakala kertoo bonganneensa vastaavanlaisen yrityksen kuin Glitternisti, alun perin Englannista, missä glittermeikit ovat todella suosittuja.
– Pohjoismaissa ei ole tullut vastaavaa yritystä vastaan, sen takia me haluttaisiinkin laajentua tuonne Ruotsiin ja Norjaan verkkokauppamme kanssa, Hakala paljastaa.
Kimallusta ilman huonoa omaatuntoa
PET-muovista valmistettu glitter on käytännössä pieniä mikromuovihiutaleita, joten kovinkaan ympäristöystävällisiä ne eivät ole, varsinkaan jos ne päätyvät sellaisenaan esimerkiksi viemäriin tai luontoon.
Myös Glitternistin asiakkaat ovat Hakalan mukaan yhä tietoisempia glitterin ympäristövaikutuksista ja vastuullisempia sen käytön suhteen. Tämän vuoksi myös Glitternistillä on tarjolla eko-mallisto.
– Ekoglitter on täysin biohajoavaa. Se on tehty kasviperäisestä selluloosasta, joten se maatuu 4–6 kuukauden kuluessa, riippuen tietysti siitä, että mihin se päätyy, Hakala kertoo.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Se, että koko mallisto olisi jossain kohtaa täysin biohajoavaa, on Hakalan mukaan unelmatavoite, mutta siihen on vielä pitkä matka.
– Kysyntä ei vielä ihan vastaa sitä, että se olisi kannattavaa, koska ekoglitter on hieman kalliimpi tuote myös asiakkaalle. Myös tarjonta on rajatumpi kuin tavallisessa glitterissä, Hakala linjaa.
Käytti asiakas sitten tavallista PET-muovista valmistettua glitteriä, tai biohajoavaa ekoglitteriä, oleellista on se, miten glitter poistetaan iholta. Glitterit naamassa ei siis saisi mennä suoraan suihkuun, vaan ne pitäisi poistaa ensiksi vanulla ja heittää vanulappu roskiin.
Neuvot aloittelijoille
Jos glittermeikkejä haluaa tehdä kotioloissa, alkuun pääsee muutamalla perustarvikkeella. Kiinnikeaineeksi soveltuu esimerkiksi ihan tavallinen vaseliini, mutta mikä tahansa ei-vesipohjainen rasva käy Hakalan mukaan hyvin.
Yllä olevassa kuvassa Glitternistin yrittäjä Tiina Hakala. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Glitterin levittämiseen tarvitaan ainakin yksi sivellin ja kannattaa huomioida, ettei glitter ikinä ihan sataprosenttisesti siitä siveltimestä häviä, eli ei kannata kaikkein parasta sivellintään tähän puuhaan uhrata.
Parilla, kolmella erilaisella glitterillä pääsee hyvin alkuun. Kannattaa valita erikokoisia ja omaa silmää miellyttäviä värejä. Tämän hetken trendinä näkyy metallinhohtoiset glitterit.
– Glitteröitävän alueen ei tarvitse olla kauhean iso, mutta kerrostamalla – ihan niin kuin muutenkin silmämeikkiä tehdessä, saa näyttävämmän meikin, Hakala vinkkaa.
Uusimmat
-
22:49
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:47
Kova väite Venäjältä - Aleksandr Bolshunovin kotitaloon osunut
-
22:41
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä kävi ulkona tieltä! Teemu Suniselta pahaenteistä puhetta
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
Lataa lisää