Suomalaiset menestyivät Naton rauhankumppanuusharjoituksessa

Tanskassa perjantaina päättynyt Naton rauhankumppanuusharjoitus Jaguar oli siihen osallistuneelle suomalaiselle maa- ja merivoimien joukolle täysi menestys. Tunnustusta tuli yli rajojen.

Kansainväliselle valmiusjoukolle Suomessa annetun koulutuksen todettiin täyttävän kansainväliset mitat. Kiitosta saivat sekä suomalaisten sotilaiden kielitaito että osaaminen, joiden todettiin olevan huippuluokkaa. Tunnustusta suomalaiset saivat paitsi harjoituksen johdolta myös muiden maiden edustajilta. Naton ja PfP-maiden yhteisen Jaguar-harjoitusosaston johdon mukaan harjoitus sujui suomalaisten osalta erinomaisesti. Henkilöstö oli motivoitunutta ja hyvin valmistautunutta tehtäväänsä, ja kaikki harjoituksen osa-alueet vietiin läpi suunnitelmien mukaisesti. Myös vastikään peruskorjattu miinalaiva Pohjanmaa täytti kalustolle asetetut vaatimukset erinomaisesti.

Pohjanmaan tulenjohtopartio ja kahden pasin komentopaikka

Jaguar 1998 -harjoituksessa kansainvälistä kiinnostusta sai osakseen erityisesti miinalaiva Pohjanmaan tulenjohtopartio eli "Spotting team". Helikopterilla mantereelle siirretyn ryhmän tehtävänä oli tulentähystys, tulen korjaus ja maalinosoitus laivalta maihin ammuttavalle tykistötulelle. Partio lähetti tulikomentoja miinalaivalle, joka antoi tykistön tulitukea maamaaliin ammuttaessa monikansallisen maavoimaosaston maihinnousuoperaatiossa.

Suomalaissotilailla oli keskeinen rooli harjoituksen sovelletussa vaiheessa, kun siviilihenkilöitä evakuoitiin. Tässä nousi esiin mm. Porin prikaatissa kehitetty järjestely pataljoonan komentopaikaksi.
-Kahdesta panssariajoneuvosta eli pasista ja niiden väliin sijoitetusta korjaamoteltasta muodostettu kokonaisuus osoittautui hyväksi. Toinen paseista oli nopeasti irrotettavissa nopeasti myös liikkuvaksi komentopaikaksi, kertoi suomalaispataljoonan komentaja, everstiluutnantti Kari Sainio.

Jaguar-harjoitukseen osallistui lähes 3000 henkilöä kuudesta Nato-maasta ja 11 PfP-maasta. Noin puolet joukoista kuului merivoimiin.

Lue myös:

    Uusimmat