Suomalaiset kannattavat sotilaallista liittoutumattomuutta

Kaksi kolmasosaa suomalaisista arvioi, että maamme tulisi pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Liittoutumista puoltavien osuus on kuitenkin kohonnut vuodessa selvästi, käy ilmi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan syystutkimuksesta.

Tuoreen selvityksen mukaan suomalaisista 67 prosenttia on sitä mieltä, että maamme tulisi pysyä sotilasliittoutumien ulkopuolella. Liittoutumista kannattavien osuus on silti kohonnut vuodessa 20:stä 25 prosenttiin. Suomen naiset kannattavat miehiä selvemmin jäämistä sotilasliittojen ulkopuolelle.

Jos Suomi kuitenkin päättää liittoutua, on kansalaisille mieluisin vaihtoehto Nato-jäsenyys. Myöskään Naton laajentumista itään ei koeta uhkaksi, mutta Venäjän tilanne sen sijaan huolestuttaa kansaamme.

Miinoista halutaan luopua

Tutkimuksen mukaan EU-myönteisyyden kasvu Suomessa jatkuu. Nyt 55 prosenttia kansasta pitää EU:n vaikutusta myönteisenä Suomen kehitykselle.

Puolet suomalaisista vastustaa paljon esillä olleita armeijan helikopterihankintoja. Kysymys henkilömiinoista puolestaan jakaa mielipiteet, mutta selvä enemmistö puoltaa luopumista miinoista joko yksipuolisesti tai kansainvälisen sopimuksen kautta. Näyttäisi myös siltä, että turvallisuuden tunne suomalaisten keskuudessa on voimistunut. Kun vielä toissa vuonna 48 prosenttia haastatelluista uskoi tulevaisuuden senhetkistä turvattomammaksi, on vastaava prosenttiluku nyt 39.

Suomalaisten maanpuolustustahto on edelleen korkealla tasolla. Yli kolme neljäsosaa kansalaisista on sitä mieltä, että Suomen on tarvittaessa puolustauduttava aseellisesti. Suomen Gallup haastatteli MTS:n syystutkimusta varten 1 013:a yli 15-vuotiasta suomalaista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat