Suomalainen sarjakuva elää voimakasta nousukautta. Kotimaisia sarjakuva-albumeja on ilmestynyt tänä vuonna ennätysmäärä.
Myös harrastajamäärä on kasvussa. Helsingin sarjakuvafestivaali veti tänään Vanhan ylioppilastalon täyteen.
Suomalaisessa sarjakuvassa on nyt imua. Kotimaisia albumeita on julkaistu tänä vuonna ennätysmäärä - yli kaksikymmentä. Sarjakuva myy ja taiteellista tasoa kiitellään ulkomaita myöten.
Juuri kukaan ei silti elä pelkällä sarjakuvateolla - useimmille piirtäminen on kakkosammatti. Aktiivisia piirtäjiä, jotka myös saavat töitään julkaistuksi, on Suomessa satakunta.
Maailmalla sarjakuvapiirit ovat kovin miehisiä - Suomi on tässä suhteessa poikkeus.
Jos osa suomalaisen sarjakuvan muualla herättämästä kiinnostuksesta selittyykin eksoottisuudella, toinen tekijä lienee juuri itsensä likoon paneminen. Meillä omasta elämästään piirtävät nimittäin myös miehet.
(MTV3/Kirsi-Marja Peräkylä)