Suojelupoliisi heräsi venäläisten maakauppoihin

Suojelupoliisi on ryhtynyt selvittämään, liittyykö venäläisten Suomessa tekemiin suuriin maakauppoihin järjestelmällisyyttä.

MTV:n uutisten tietojen mukaan suojelupoliisi kartoittaa nyt myös sitä, miten kaupat kytkeytyvät Venäjän poliittiseen johtoon.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi jo marraskuussa 2008 maakauppoja Saarijärvellä ja Sastamalassa hieroneesta liikemiehestä, joka kytkeytyi yritysjärjestelyjen avulla Venäjän presidentin neuvonantajaan Leonid Reimaniin ja rahanpesusta epäiltyyn IPOC-rahastoon.

MTV:n uutisten tietojen mukaan suojelupoliisi on vähin äänin ryhtynyt selvittämään myös strategisten alueiden läheisyydessä tapahtunutta maanhankintaa.

Strategisilla alueilla tarkoitetaan esimerkiksi varuskuntia, lentokenttiä ja tärkeitä tele- ja tietoliikennemastoja.

Venäläiset liikemiehet ovat ostaneet vähintään kymmeniä maa-alueita strategisesti tärkeiden kohteiden liepeiltä. Tarkkaa tietoa kauppojen lukumäärästä tai laajuudesta ei ole kenelläkään, sillä Suomen viranomaisilta puuttuu maakauppojen seurantajärjestelmä.

Useat poliitikot ovat vaatineet hallitusta selvittämään maakauppojen nykytilanteen, viimeksi tällä viikolla vaatimuksen esittivät kokoomuksen kansanedustajat Pertti Salolainen ja Olli Nepponen sekä keskustan Aila Paloniemi.

Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara on vaitonainen MTV3:n tiedoista.

- En kiistä enkä vahvista tietojanne, Lehto-Seljavaara toteaa.

MTV3 kertoi jo marraskuussa 2008, että suojelupoliisille oli tullut vihjeitä epäilyttävistä maakaupoista. Vihjeitä oli myös tarkastettu. Tuolloinkin suojelupoliisi vaikeni sijoittajien poliittisista yhteyksistä.

Lue myös:

    Uusimmat