Suoarabien kulttuuri katoamassa

Saddam Hussein aiheutti valtakaudellaan Aral-järven kuivumiseen verrattavan ympäristökatastrofin. Saddam ryhtyi kuivattamaan yhtä maailman merkittävimmistä suoalueista Etelä-Irakissa Persianlahden sodan jälkeen. Soista on nyt tuhoutunut 90 prosenttia, ja perinteinen suoarabien kulttuuri on katoamassa.

Raamatullisen Edenin puutarhaksikin arvioidulla Aral-järven alueella on kalastettu ja kasvatettu vesipuhveleita viisituhatta vuotta. Suot olivat myös ikivanha pakopaikka, viime vuosikymmenen alkuun asti.

Etelä-Irakissa alkoi kansanousu Saddamia vastaan Persianlahden sodan jälkeen Yhdysvaltain rohkaisemana. Washingtonin apu jäi tulematta, kapina murskattiin ja kapinoitsijoita pakeni myös suoalueelle. Saddam ryhtyi kuivattamaan suoaluetta nitistääkseen kapinoitsijat ja soiden asukkaat.

- Saddam halusi kuivattaa suot, koska suoarabit olivat itsenäisiä ja heidän elintapansa oli rikasta ja luonnollista. Soiden asukkaat eivät olleet Saddamin hallinnon valvonnan alla, sanoo Abu Salih.

Soita pommitettiin armotta, vesiin laskettiin miinoja ja vesireittejä ryhdyttiin patoamaan tai vetämään uusiksi. Noin puolesta miljoonasta suoarabista enää vain muutama kymmenentuhatta asuu kotisijoillaan. Abu Hussein muistelee hyökkäystä kymmenen vuotta sitten.

- He hyökkäsivät raskain asein. Meillä ei ollut lainkaan aseita. Me olemme tavallista, yksinkertaista kansaa.

20 000 neliökilometrin suoalueesta on tuhoutunut 90 prosenttia. Soista voidaan erään arvion mukaan pelastaa puolet, jos asiaan puututaan välittömästi. Ympäristökatastrofin ja väkivallan rinnalla jylläävät myös historialliset voimat. Perinteiset kaarikattoiset ruokotalot ovat jäämässä tyhjiksi. Elämä soilla on yksinkertaista, ja nuoret haluavat lähteä kaupunkeihin houkutusten perään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat