Sukeltajalla hyvät hermot - kolme varttia haiparven keskellä

Yleisö pidätti jännittyneenä henkeään, kun vapaasukeltaja Pierre Frolla laskeutui 25 hain keskelle Pariisissa.

Suojanaan vain oma äärimmäisen keskittymisen taitonsa Frolla uiskenteli 45 minuutin ajan seuranaan 16 mustapilkkahaita, neljä harmaariuttahaita, kolme seeprahaita ja kaksi viiksihaita.

– Se oli hienoa, kaunista. Kalat olivat hyvin rauhallisia, ja meillä oli upea vuorovaikutus, Frolla sanoi noustuaan takaisin pinnalle.

Tempauksella haluttiin kiinnittää huomiota haiden suojeluntarpeeseen ja hälventää myyttiä vaarallisesta tappajasta.

Meribiologit ovat huolissaan jatkuvasti lisääntyvästä haiden pyynnistä. Vuosittain 30 – 70 miljoonaa haita jää ihmisen saaliiksi. Tutkijoiden mukaan näin suuri pyynti uhkaa merten koko ruokaketjua.

(MTV3 - Ranskan TV2)

Lue myös:

    Uusimmat