STUK: Säteilyaltistus pienentynyt ydinvoimaloissa

Ydinvoimalaitosten työntekijöiden säteilyannokset olivat Suomessa viime vuonna kaikkien aikojen pienimmät, kertoo Säteilyturvakeskus (STUK).

Myös terveydenhuollon, teollisuuden ja tutkimuksen työntekijöiden vuosiannokset olivat pienempiä kuin aikaisemmin.

Yhdenkään työntekijän säteilyannos ei ylittänyt sallittua rajaa, STUK kertoo.

On tavallista, että säteilyannokset vaihtelevat ydinvoimaloissa vuosittain esimerkiksi vuosihuoltojen takia. STUKin mukaan ydinvoimalaitosten työntekijöiden säteilyannokset ovat kuitenkin pienentyneet huomattavasti myös pitkällä aikavälillä. Säteilyannosten summa oli vuonna 2013 lähes 70 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2004.

Säteilylle altistuvien työntekijöiden määrä on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana lähes viidenneksellä.   

Lue myös:

    Uusimmat