STTK:n Mäenpää vaatii elvyttävää lisäbudjettia

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää toivoo hallitukselta lisää taloudellista tukea epävarman taloudellisen tilanteen helpottamiseksi.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää toivoo hallitukselta lisää elvyttäviä toimia.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää katsoo epävarman talouskehityksen edellyttävän hallitukselta ja eduskunnalta lisäbudjettia, jossa olisi mukana selvästi elvyttäviä toimia. Mäenpään
mukaan mahdolliseen taantumaan ja työttömyyden nousuun tulisi varautua infrastruktuuriin rakentamiseen ja julkisten palvelujen parantamiseen kohdistuvalla täsmäelvytyksellä.

Mäenpään mukaan useiden satojen miljoonien suuruusluokkaa oleva investointi olisi tässä tilanteessa oikeata talouspolitiikkaa, jos se toteutetaan oikealla tavalla.

Keskeinen keino varautua uhkaavaan taantumaan olisi myös työttömyysvakuutusrahastoon varatun ns. työttömyysturvapuskurin kasvattaminen huomattavasti nykyistä suuremmaksi. Nykyinen, Emu-ratkaisun yhteydessä perustettu kolmen miljardin puskurirahasto ei Mäenpään mukaan riitä tasoittamaan nopeita ja yllättäviä suhdannevaihteluja.

Huonompiin aikoihin tulisi Mäenpään mielestä varautua myös koulutusrahastoja kasvattamalla. Henkilöstörahastojen käyttö olisi Mäenpään mielestä kannattava investointi myös työnantajan kannalta.

Mäenpää valittiin tänään STTK:n liittokokouksessa noin 650000 palkansaajaa edustavan järjestön uudeksi puheenjohtajaksi seuraavalle nelivuotiskaudelle. Mäenpää on vetänyt liittoa vajaan kahden vuoden ajan. Mäenpää valittiin tuolloin Telaan siirtyneen Esa Swanljungin seuraajaksi.

.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat