Stora Enso ostaa puuviljelmiä Uruguaysta

Stora Enso ja chileläinen Arauco, yksi Latinalaisen Amerikan suurimmista metsäteollisuusyrityksistä, ovat allekirjoittaneet sopimuksen noin 130 000 hehtaarin maa-alueiden ja puuviljelmien sekä 6 000 hehtaarin vuokramaiden ja muiden toimintojen ostamisesta Keski- ja Länsi-Uruguayssa. Myyjänä toimii espanjalainen selluntuottaja Grupo ENCE.

Kaupan markkina-arvo on 344 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 253 miljoonaa euroa. Mukaan luetaan myös 33 miljoonan Yhdysvaltain dollarin velkaosuus. Stora Enson osuus kaupan markkina-arvosta on 50 prosenttia.

Stora Enson ja Araucon tarkoitus on yhdistää olemassa olevat omistuksensa kaupan kohteena oleviin toimintoihin Uruguayssa, kertoo Stora Enson pörssitiedote.

- Tämä on tärkeä askel Stora Ensolle, sillä puuviljelmistä kustannustehokkaasti saatava sellu on strategiamme kulmakivi. Yhdistäessämme voimamme Araucon kanssa meillä on käytössämme yhteensä noin 250 000 hehtaaria maa-alueita, joista lähes puolet on viljeltyä lehti- ja havupuuta, kertoo Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen.

Karvisen mukaan kauppa turvaa strategisesti tärkeän raaka-aineen saatavuuden huipputason sellutehtaalle, jota Stora Enso suunnittelee Uruguayhin yhdessä Araucon kanssa.

- Tehtaan rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä. Tehtaan investointipäätös edellyttää riittäviä kannattavuus- ja investointitutkimuksia, sopivaa markkinatilannetta sekä molempien yhtiöiden ja Uruguayn viranomaisten virallista hyväksyntää, toteaa Karvinen.

Hyvin hoidetut puuviljelmät turvaavat metsäalan pitkän aikavälin menestyksen ja tarjoavat sekä työpaikkoja, että tulonlähteen paikallisille yhteisöille. Grupo ENCE:n puuviljelmillä on FSC-sertifiointi (Forest Stewardship Council). Stora Enso ja Arauco ovat sitoutuneet puuviljelmien vastuulliseen hoitamiseen ja pyrkivät saamaan uuden yhteisyrityksen toiminnoille niin ikään FSC-sertifioinnin.

Kauppa Grupo ENCE:n kanssa on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2009 loppuun mennessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat