Stitch-koiran huoltajuussota jatkunut vuosia Yhdysvalloissa

Elettiin syksyä 2007. Cathy Chase -niminen nainen lähestyi Hollye Dexteriä Starbucks-kahvilassa Los Angelesissa mulkosilmäisen ja mustavalkoisen ranskanbulldoggin kanssa. Cathy kysyi, haluaisiko Hollye ottaa tämän Stitch-koiran omakseen, kun hänen teini-ikäinen tyttärensä ei kykene siitä huolehtimaan.

Hollyen kaksivuotias poika Evan kiintyi oitis Stitchiin. Niinpä Hollye adoptoi koiran ja asennutti sen ihon alle mikrosirun katoamisen varalle. Parin päivän päästä Hollyen puhelin pirisi. Toisessa päässä oli koiran lahjoittaneen Cathyn tyttären ex-poikakaveri Soleil Brown. Nuorimies ilmoitti, että koira onkin hänen.

Poliisia tarvittiin selvittelemään asiaa, mutta lopulta Hollye luovutti Stitchin Soleille. Mies muutti sen jälkeen koiransa kanssa maatilalle Nevada Cityyn Pohjois-Kaliforniassa. Kului kaksi vuotta. Jälleen Hollyen puhelin soi. Tällä kertaa soittaja oli Nevada Cityssä asuva henkilö, joka oli löytänyt Stitchin valtatieltä ja saanut mikrosirun avulla Hollye Dexterin yhteystiedot.

Stitch palautettiin takaisin Dextereiden perheeseen. Sillä välin Soleil Brown, jonka luota koira oli karannut, sai vihiä asiasta ja ilmestyi kavereidensa kanssa Dextereiden ovelle Los Angelesiin kovistelemaan Stitchiä takaisin. Hollye vastasi, että ei onnistu – tällä kertaa hän ei luovuta koiraa ilman oikeustaistelua. Ja sitä on nyt sitten käyty viimeiset viisi vuotta.

Koiran pahoinpitelystä voi tulla jopa 50 000 dollarin sakot

Vaikka yhä useammille ihmisille lemmikkieläin on kuin perheenjäsen, Yhdysvaltain laki suhtautuu siihen yhä kuin irtaimistoon. Eläinsuojelujärjestöistä sanotaan, että eläinten huoltajuustaisteluista ei ole olemassa tilastoja – kukin tapaus käsitellään erillisissä tuomioistuimissa. Kuitenkin sekä PETA:n (People for the Ethical Treatment of Animals), että ALDF:n (Animal Legal Defense Fund), edustajien mutu-tuntuma on, että eläinten huoltajuuskiistat ovat yleistymässä.

–Se ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon ihmisten muuttuneet asenteet lemmikkejään kohtaan, ALDF:n tiedottaja Lisa Franzetta toteaa.

Järjestö lobbaa lain muuttamiseksi siten, että eläinten huoltajuuksia ratkottaessa etusijalla olisi eläinten etu. ALDF luennoi oikeustieteen opiskelijoille vaikuttaakseen tuleviin asianajajiin. Kaliforniassa saatiin viime viikolla tärkeä ennakkotapaus. Orange Countyssa naapurinsa koiran pahasti pahoinpitelemä mies sai 50 000 dollarin sakot – paitsi itse pahoinpitelystä, niin myös sen aiheuttamasta henkisestä kivusta ja särystä koiran omistajille.

–Juuri se, että laki kohtelee eläintä kuin huonekalua, on osasyynä tällaisiin pahoinpitelytapauksiin, Franzetta soimaa.

Yhdysvalloissa lopetetaan vuosittaan miljoonia kodittomia koiria

PETA:n eläinspesialisti Teresa Shagrin kuulee harvemmin, että eläimestä taisteltaisiin – paljon yleisempää on, ettei kukaan halua sitä.

–Yhdysvaltojen eläinsuojissa joudutaan lopettamaan vuosittain 6-4 miljoonaa kissaa ja koiraa, koska niille ei löydy kotia. Me toivomme totisesti, että jompikumpi Stitch-koirasta taistelevista osapuolista menisi mieluummin pelastamaan eläinsuojasta koiran, joka muuten jouduttaisiin lopettamaan.

Los Angelesissa toimiva suomalainen asianajaja Ava Anttila sanoo, että vaikka monelle lemmikin omistajalle koira tai kissa on nykyään kuin perheenjäsen, laki ei ole pysynyt perässä.

–Mutta laki ei ole mikään kiveen kirjoitettu, muuttumaton totuus. Ihmisten asenteiden muuttuessa, myös laki muuttuu perässä.

Anttila kehottaa pariskuntia tekemään vapaaehtoisen sopimuksen eläimen huoltajuudesta jo hankittaessa, jotta eron sattuessa vältyttäisiin huoltajuuskiistalta. Hän muistelee avioerotapausta, jossa vanha lapseton pariskunta kinasteli kissastaan Leroysta. Lopulta kissa päätyi viettämään joka toisen viikon naisen ja joka toisen miehen luona.

Lähestymiskieltoja voidaan antaa koiran omistajillekin

Amerikkalaistuomareilla on laaja valta käyttää omaa harkintaa eläinten huoltajuuskiistoissa. Esimerkiksi väkivaltaiselle henkilölle voidaan langettaa myös eläintä koskeva lähestymiskielto. Jotkut tuomarit koettavat selvittää, kumman osapuolen kotona eläimellä olisi paremmat oltavat. Toiset taas pitäytyvät tiukasti siinä, kumpi eläimen lain mukaan omistaa.

Joskus takavuosina asia ratkaistiin koirien osalta niin, että koira pistettiin kummankin huoltajuutta tavoittelevan henkilön eteen. Se voitti, jonka luo koira kutsuttaessa riensi.

Sillä välin Stitch-koira on asunut Hollye Dexterin perheessä kaikki nämä vuodet. Dexterit ovat keränneet erilaisilla tempauksilla rahaa kasautuviin oikeuskuluihin. He tarjosivat Soileil Brownille koirasta 2 000 dollaria. Se ei miehelle kelvannut. Vuosien väännön jälkeen juttu meni oikeuteen viime vuonna. Kumpaakin osapuolta edusti asianajajat.

Kolmen päivän puntaroinnin jälkeen tuomari Stephen Pfahler Los Angeles Superior Courtista päätti, että Stitchin omistaja on Soleil Brown, sillä hän oli koiran laillinen omistaja silloin, kun Cathy Chase antoi sen pois. Dextereiden asentamalla mikrosirulla ei ollut asiaan merkitystä.

Tuomari vertasi sitä siihen, että jos joku varastaa toisen pyörän ja hankkii sille jälkeen päin luvan, ei se muuta sitä tosiasiaa, että pyörä on varastettu. Päätöksestä on nyt kulunut vuosi. Dexterit valittivat tuomiosta ja aikovat viedä jutun liittovaltion oikeuteen.

Asianajaja Ava Anttila kuitenkin sanoo, että korkeampi oikeus voi kumota alemman oikeuden päätöksen vain, jos alemman oikeuden tuomari on syyllistynyt virkavirheeseen tai jos itse oikeudenkäynnissä on ollut jotain laitonta. Sillä välin killisilmäinen bulldog Stitch on asettunut Dextereiden esikaupunkikotiin, jossa sen tapaa useimpina päivinä kuorsaamasta perheen sohvalla.

Lue myös:

    Uusimmat