SPR:n apuryhmä lähdössä Libyaan odottavin mielin

Suomen Punaisen Ristin lääkäriryhmä pyrkii Libyaan. Nelihenkiseen ryhmään kuuluu kolme suomalaista ja yksi ruotsalainen kirurgi. Ryhmä lentää ensin Tunisiaan ja yrittää päästä sieltä Libyan puolelle.

Anestesialääkäri Kalevi Pihlajamäki ja leikkaussalihoitaja Marjatta Koho lähtevät matkaan odottavin mielin:

- Katsotaan, mitä siellä kohdataan. Työ on sellainen asia, että sitä tehdessä on jollain tavalla turvallinen olo. Sotakirurgia on aina samanlaista, haavoittuneiden hoitoa. Tietenkin riippuu ympäristöstä, millaiset olosuhteet työntekoon on.

- Nyt ei ole kysymys maanjäristyksestä, joten ainakin periaatteessa rakennukset ovat. Emme siis tee töitä missään teltassa, toisin kuin Haitissa.

Haavoittuneita on paljon

Hoitoa tarvitsevia tiedetään olevan Libyassa jo nyt runsaasti.

- On taisteluissa haavoittuneita ja mellakoissa loukkaantuneita, luettelee Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho.

Toinen ryhmä ovat pois pyrkivät siirtotyöläiset, joita Libyassa on valtavasti.

- Heidän joukossaan on myös loukkaantuneita ja muutoin huonossa kunnossa olevia.

Jos Libyan tilanne pahenee edelleen, myös libyalaisia arvellaan liittyvän lähtijöiden joukkoon. Laihon mukaan Libyan tilanteen arvaamattomuus vaikeuttaa osaltaan avustustyöntekijöiden löytämistä Euroopan eri maissa.

Suomi on varautunut antamaan humanitaarista apua Libyan tilanteesta kärsiville. Asiasta tehtiin päätös eduskunnan kyselytunnilla.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Liikasen juttu (Kymmenen uutiset 24.2.2011)

Lue myös:

    Uusimmat