Sopimus lintuinfluenssarokotteesta allekirjoitettu

Väestö rokotetaan vain siinä tapauksessa, että lintuinfluenssa muuttuu ihmisestä toiseen leviäväksi ja aiheuttaa pandemian.

Kansanterveyslaitos on allekirjoittanut tänään sopimuksen koko väestölle tarkoitetusta mallirokotteesta ihmisille vaarallista H5N1-influenssavirusta vastaan.

Hollantilainen rokotevalmistaja valmistaa mallirokotetta Suomea varten 5,2 miljoonaa annosta. Rokotteen kauppahinta on 20,8 miljoonaa euroa. Rokotteen valmistuksessa käytettävän viruskannan Suomi valitsee viimeistään kolme kuukautta ennen tuotannon aloitusta.

Väestö rokotetaan vain siinä tapauksessa, että linnuissa leviävä influenssavirus muuttuu ihmisestä toiseen leviäväksi ja aiheuttaa pandemian. Sitä ei aiota käyttää nykyistä, linnuista ihmiseen huonosti tarttuvaa H5N1-lintuinfluenssaa vastaan.

Mallirokotteen toivotaan antavan ainakin jonkinlaisen suojan mahdollista pandemiavirusta vastaan. Kansanterveyslaitos on jo aiemmin tehnyt ennakkovaraussopimuksen niin sanotun täsmärokotteen hankinnasta saman valmistajan kanssa.

(MTV3-STT)

Eläinlääkärit harjoittelivat lintuinfluenssan varalle

(Kymmenen uutiset 23.03.2006)

Lue myös:

    Uusimmat