Sonera sulkee Telian Dual-palvelun numerot

Sonera on aloittanut tänään puoleltapäivin Telian Dual-palvelun numeroiden sulkemisen. Sonera ja sveitsiläinen teleoperaattori Swisscom eivät ole päässeet molempia neuvotteluosapuolia kokonaisuudessaan tyydyttävään neuvottelutulokseen Swisscomin ja Telian yhteisliittymien riskien kattamisesta, eivätkä palvelun hinnoitteluun liittyvistä periaatteista.

Soneran ja Swisscomin neuvottelut jatkuvat edelleen. Soneran viestintäjohtaja Jari Jaakkolan mukaan neuvotteluissa on tapahtunut edistymistä ja osapuolet ovat muun muassa lähentyneet riskivastuuasiassa. Riskien kattamiseen liittyen avoimena on kuitenkin yhä joukko vastuukysymyksiä. Palvelunhinnoitteluun liittyvät periaatteet ovat kokonaan auki.

Soneran näkemyksen mukaan molemmat neuvotteluosapuolet sekä Telia Finland ovat kaikki yksimielisiä siitä, että kansainvälisessä verkkovierailukäytännössä tullaan siirtymään vastavuoroisuudesta kaupallisiin periaatteisiin. Uudessa tilanteessa ei voida toimia vanhojen, vastavuoroisuuteen perustuvien sopimusmallien pohjalta, kuten Swisscom Soneran käsityksen mukaan haluaa tehdä.

Yhden keskikustannukseen perustuvan hinnan sijasta tullaan soveltamaan verkon eri osien kustannusvastaavuuteen perustuvaa hintaa. Tulevaisuudessa voidaan verkkovierailusta sopia myös vain verkon yksittäisiin osiin, ei välttämättä koko verkkoon.

Sonera sanoi 6.4.1999 irti Soneran ja Swisscomin välisen matkaviestinliikenteen verkkovierailusopimuksen päättymään sopimusehtojen mukaisesti kuuden kuukauden kuluttua irtisanomishetkestä. Swisscomin lisäksi Soneralla on kansainvälinen verkkovierailusopimus muun muassa sveitsiläisen Diax-matkapuhelinoperaattorin kanssa. Soneralla ja Telia Finlandilla ei ole matkaviestintää koskevaa kansallista tai kansainvälistä verkkovierailusopimusta.
(MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat