Somalian ruoka-apu pääsi vihdoin matkaan

YK:n ruokaohjelma WFP sai tänään hätäavun matkaan kohti nälänhädästä kärsivää Somaliaa. Ensimmäinen ruokalähetys viedään Somalian pääkaupunkiin Mogadishuun, jonne kymmenettuhannet somalit ovat paenneet kuivuutta ja nälänhätää.

– Tämä tulee olemaan ensimmäinen lentojen sarjasta. Kunhan lennot saadaan alkamaan, ne jatkuvat taukoamatta, sanoi WFP:n edustaja David Orr.

Byrokratia viivästytti ensimmäisen kuljetuksen lähtöä Keniasta. Ruoka-avun on määrä ruokkia 35 000 lasta kuukausittain.

Ilmakuljetuksia on järjestää myös etiopialaiseen Dolon kaupunkiin ja Keniassa sijaitsevaan Wajirin kaupunkiin.

Puolet asukkaista tarvitsee hätäapua

Somalia kärsii Itä-Afrikan maista pahiten kuivuudesta. Somalian kymmenestä miljoonasta asukkaasta puolet on hätäavun tarpeessa.

Viime viikolla YK julisti nälänhädän kahdelle alueelle Etelä-Somaliassa, missä kaikkiaan 350 000 ihmistä on vaarassa kuolla nälkään. Kyse on ensimmäisestä nälänhädästä, jonka YK on tällä vuosisadalla julistanut.

Kaikkiaan noin 12 miljoonaa ihmistä Itä-Afrikassa on vaarassa nääntyä nälkään.

Kuivuuteen on ratkaisu

WFP joutui jättämään Etelä-Somalian viime vuonna, koska aluetta hallitseva al-Shabaab-kapinallisryhmä kielsi avun toimittamisen. Alueelle jäi edelleen joitakin avustusjärjestöjä, mutta ne eivät ole selviytyneet avun tarvitsijoiden määrän kasvusta.

Suurin osa kuivuudesta kärsivistä ihmisistä asuu nimenomaan Etelä-Somaliassa.

YK:n mukaan kuivuuteen on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä viime kuukausien aikana. Sadattuhannet ovat vaeltaneet useita viikkoja etsimässä ruokaa ja vettä.

Itä-Afrikka kärsii toistuvasti kuivuudesta, jota ilmastonmuutos on pahentanut entisestään. Ratkaisut kuivuudesta selviämiseen ovat olemassa: Alueella voitaisiin esimerkiksi rakentaa patoja sadeveden talteen ottamiseksi ja supistaa karjan määrää silloin, kun sateista ennustetaan vähäisiä.

– Meidän on sijoitettava paljon enemmän maihin, jotka ovat alttiita kuivuudelle, sanoi EU:n kehitysapukomissaari Kristalina Georgieva.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat