Soini pohti hallituskuvioita tuopin ääressä - katso video

MTV3:n Uutiset tavoitti tänään perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin nauttimasta olutta helteisessä säässä Helsingin ydinkeskustassa.

Selvästi hyväntuulinen Soini vaikutti varsin rentoutuneelta käynnissä olevasta hallitusjupakasta huolimatta.

Soini kertoi, että on tavannut kuluneen päivän aikana hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok).

- Odotetaan perjantaihin ja katsotaan sitten, miten marssitus menee. Näin olemme yhdessä sopineet puolueiden ja eduskuntaryhmien puheenjohtajien kanssa, Soini totesi.

Hän ei halunnut vielä spekuloida, miten EU-kompromissi saadaan aikaan Säätytalolla, mikäli perussuomalaiset sinne päätyvät neuvotteluosapuoliksi.

- Kartoitetaan tilannetta kaikkien kesken. Oikeastaan on hyvä asia, että nyt ei tarkastella vain yhtä hallituspohjaa, vaan käydään kaikki pohjat lävitse, Soini pohti.

Soinin mukaan kansan keskeltä viesti on kaikkien puolueiden puheenjohtajille selvä: maahan tarvitaan enemmistöhallitus.

- Jokainen tietenkin pitää kiinni ihanteistaan ja periaatteistaan - niitä tässä nyt sovitellaan yhteen. Kansan viesti on kuitenkin selvä: hallitus halutaan pohjasta riippumatta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat