Soihtuviesti sujui rauhallisesti Etelä-Koreassa

Pekingin olympialaisten soihtuviesti sujui tänään aiempaa rauhallisemmin Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Soihtuviestiä vartioi tuhansia poliiseja ja kaksi helikopteria.

Reitin varrelle oli kerääntynyt aiempaan tapaan Kiinaa vastustavia mielenosoittajia. Heitä oli kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin Kiinaa tukevia ihmisiä, joten olympiatuli pääsi etenemään ilman välikohtauksia.

Pientä kahnausta kuitenkin esiintyi, mutta se jäi lähinnä vesipullojen ja elintarvikkeiden heittelyksi.

Etelä-Koreassa Kiinan-vastaiset mielenosoitukset koskivat pohjoiskorealaisten pakolaisten karkottamista Kiinasta ja Kiinan Tiibetin-politiikkaa.

Soulista tuli jatkoi matkaansa Pohjois-Koreaan, jossa mielenosoituksia ei ole odotettavissa.

Samaan aikaan erityisolympiatuli saapui Mount Everestille, josta sen kulku kohden maailman korkeinta huippua alkaa ensi kuun alussa.

Tiibetiin saapunut olympiatuli ei ole sama, joka on nyt Korean niemimaalla ja joka jatkaa alkuviikosta Vietnamiin, Hongkongiin ja Macaoon.

Uutistoimisto Xinhuan mukaan tuli saapui Mount Qomolangman perusleiriin Tiibetiin tänään iltapäivällä. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan tulen pitäisi saavuttaa Mount Everestin huippu ensi kuun puoliväliin mennessä.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat