Ilveksestä tuttu Sami Sandell, 32, nousi varttuneemmalla iällä lähelle MM-kisoja, mutta vakavat polvivammat ovat jarruttaneet uraa. Hän on ollut pian puolitoista vuotta pelaamatta. Miksi näin on käynyt? Miten hän on kammennut itsensä ylös vaikeina aikoina? Mitä Sandell ajattelee uransa jatkosta?
”Tuntuu, että viimeksi kunnossa ollessani pelasin urani parasta kiekkoa. Odotin seuraavaa kautta innolla ja yritin nostaa vielä pykälän. Olen halunnut Sveitsiin siitä lähtien, kun hyvä ystäväni Perttu Lindgren meni sinne ja onnistui hyvin. Kävinkin katsomassa siellä pelejä muutama vuosi sitten.
Sveitsiin ei ole helppo päästä, ja kun haave vihdoin toteutui, loukkaannuin harjoituspelissä enkä pelannut yhtään ottelua runkosarjassa. Olin huonossa asennossa, ja polveen tuli raju isku.
Loukkaantumisesta on nyt puolitoista vuotta ja leikkauksesta vuosi. Alkukaudesta kävin Ilveksen A-nuorten kanssa jäällä, mutta sitten tuli takapakkia. Olen yrittänyt käydä pari kertaa viikossa jäällä kuntoutusmielessä.
SAMI SANDELL
Syntynyt 1.3.1987 Nokialla.
Pituus 188 cm, paino 94 kg.
Hyökkääjä, ampuu vasemmalta.
Nokian Pyryn kasvatti, pelasi kaksi kautta WHL:n Brandon Wheat Kingsissä, edustanut aikuisurallaan Ilvestä, Bluesia, LeKiä, IF Troja Lungbytä, Luulajaa ja HC Davosia.
Pelannut 309 SM-liigan runkosarjan ottelua (60+106).
A-maajoukkueessa kahdeksan ottelua (2+4).
C-nuorten SM-hopeaa 2003, SHL:n hopea 2013, European Trophyn voitto 2013, SM-liigan kuukauden pelaaja helmikuussa 2018, SM-liigan alumnitähdet voitto 2017–18.
Olen ollut Ilveksen peleissä klubilla asiantuntijana, kun sinne pyydettiin. Se on ollut ihan kivaa, kun muutenkin olisin kaikki pelit katsomassa. Hauskaa kuulua edes johonkin porukkaan.
"Toivon sydämestäni, että ura jatkuisi."
Pelaamiseen olisi kova polte ja yritän tosissani kuntoon, mutta paluusta ei osaa tällä hetkellä sanoa mitään. Nyt olen ehkä 30-prosenttisessa kunnossa.
Olen saanut jääkiekosta ammatin ja toivon sydämestäni, että ura jatkuisi. Ilveksessä pelaaminen tietysti kiinnostaisi aina.
Uskon kyllä, että pelini riittää edelleen, siitä paluu ei jää kiinni. En kuitenkaan lähde pelaamaan, jos en pääse hyvälle tasolle ja arjesta tulee ylitsepääsemättömän vaikeaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Jalkojen kanssa ei ollut nuorempana mitään ongelmia, mutta loukkaantumiskierre alkoi Ruotsissa. Tulin pienestä kulmasta maalille, ja toinen jalka jäi tolppaan kiinni. Siitä rojahdin koko painolla polven päälle vinottain.
Toinen polvi meni myöhemmin samanlaisessa tilanteessa, tulin vaan maalille toiselta puolelta. Vikkelämpi pelaaja olisi ehkä saanut vedettyä jalan mukaan, mutta en ole sellainen, ja silti yritin pienestä välistä.
"Eivät ne ole tulleet sohvalta noustessa."
Minulta kysytään usein, että onko vammojen taustalla jotain geneettistä. Tilanteet ovat kuitenkin olleet kovia iskuja, joissa kuka tahansa olisi loukkaantunut. Eivät ne ole tulleet sohvalta noustessa.
Saan minä peiliinkin katsoa. Jotain olisi pitänyt tehdä jäällä toisin, ettei olisi altistunut tuollaisille jutuille. Ei se sattumaa ole, että minulla on mennyt polvia rikki.
Olen yrittänyt mennä pieniin väleihin, mistä tehdään maaleja ja tilanteita. En kadu silti mitään. Pelityylini on ollut tällainen viimeiset kymmenen vuotta. Nuorempana sorruin vähän kurvailuun, mutta huomasin, että sitten ei nimi juuri näy tulostaululla. Sitten alettiin pelata vähän röyhkeämmin.
Ilveksessä loukkaannuin kahtena peräkkäisenä kautena kauden kahdeksannessa pelissä. Se on aina kova paikka seurallekin, koska he joutuvat etsimään korvaajan. Tuntuu siltä kuin olisi jättänyt joukkueen pulaan. Pelipäivät ovat kaikkein pahimpia, kun haluaisi auttaa joukkuetta.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pidempään toipuminen kestää. Ei palautumiseen kuitenkaan ole mitään poppaskonsteja. Aina tulee seuraava päivä. Ajattelen asiaa niin, että tämä on vain polvivamma. Moni kamppailee paljon isompien asioiden kanssa.
Olen aika vähän käyttänyt psykologien apua. Se on hienoa, että apua on nykyään tarjolla, mutta en ole kokenut sitä omaksi asiakseni. Minulla on laaja kaveriverkko, joka antaa minulle paljon virtaa.
"Polvia tarvitsee muussakin elämässä kuin jääkiekossa, ja ne pitää saada kuntoon joka tapauksessa."
Kukaan kavereistani ei ole surkutellut minulle kohtaloani, enkä siihen ole ryhtynyt itsekään. Elämä jatkuu. Kun loukkaannut, ajattelen niin, että nyt aletaan tehdä toista työtä eli kuntoutumista.
Polvia tarvitsee muussakin elämässä kuin jääkiekossa, ja ne pitää saada kuntoon joka tapauksessa. Tykkään pelata ylipäätään pallopelejä, ja haluan jatkaa sitä uran jälkeenkin.
Vesi on kuntoutuksessa hyvä elementti ja vesijuoksu hyvä kuntoutusmuoto. Sen avulla saa tehtyä hyvän kuorman rasittamatta niveliä. Mummot menevät ohi altaassa, mutta se ei haittaa. Siellä on iloista porukkaa, hyvä mennä sotkemaan mukaan altaaseen.
Kun jalkojen hermotus ei pelaa vielä kunnolla, voiman saaminen on työn ja tuskan takana. Jalka surkastuu pahasti leikkauksen jälkeen. Viimeksikin minulla oli kepit kuusi viikkoa, enkä voinut varata yhtään painoa jalalle. Lihas lähtee aika paljon nopeammin pois kuin tulee takaisin.
Pitää edetä pienin askelin ja keskittyä harjoitukselle. Ei se mene ihan tuosta vaan. On vähän erilaista vetää terveenä se kauden 150. treenin perussyöttöharjoitus, joka tulee ihan selkärangasta.
Haluan korostaa, että loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Ei kukaan pitkälle urheillut ole säästynyt kolotuksilta.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Jotenkin kokeneempana nuoruuden ailahtelu on jäänyt pois ja olen alkanut ymmärtää peliä paremmin. Voisiko minussa olla vähän samaa kuin Tapparan Kristian Kuuselassa, joka on kuin vanhempana paraneva viini?
Kokeneempana minusta on tullut aika rauhallinen pelaaja, turha koheltaminen on jäänyt pois. Kentällä pystyy kuitenkin vaikuttamaan aika paljon siihen, miten kiire tulee. Kiireessä tekee usein vääriä ratkaisuja.
MM-kisoista tippuminen keväällä 2018 oli iso pettymys. Olin ehjänä ja homma kulki, mutta paras joukkue sinne valitaan. Ei sieltä kemioiden takia tiputa.
"Olen kuitenkin saanut pelata 27 vuotta jääkiekkoa. Eiköhän siitä ole tästä lajista raapaistu pintaa."
Vaikka takaiskuja on ollut paljon, en vaihtaisi päivääkään pois. Haluaisin kuitenkin päättää itse siitä, milloin lopetan. Ei ole optimaalinen tilanne, että kroppa sanelee ajankohdan. Jos niin käy, kyllä urasta jää vähän katkerampi maku.
Olen kuitenkin saanut pelata 27 vuotta jääkiekkoa. Eiköhän siinä ole tästä lajista raapaistu pintaa.
Olen kyllä seurannut tarkkaan viime viikkojen taklauskeskustelua, kuten varmaan kaikki kiekkoilijat ja lajia seuraavat. Tiedän sen, ettei kukaan pelaaja halua, että toinen loukkaantuu.
En kuitenkaan viitsi puuttua aiheeseen sen enempää, koska minulla ei ole siitä mitään järkevää sanottavaa. Olen kyllä miettinyt, mutta en ole tullut järkevään lopputulokseen itseni kanssa. ”