SM-liigan teräsmies taisteli koko pitkän uransa samassa seurassa – koronavirus pilasi hienot läksiäisjuhlat: "Keksimme tavan kunnioittaa"

Uransa päättävälle SaiPan ikonille Ville Koholle, 38, oli suunniteltu lauantaille Lappeenrantaan isot juhlallisuudet. Ne jäävät pitämättä, kun SM-liiga päätti ensin sulkea katsomot koronaviruksen takia ja sitten lopettaa koko kauden kesken ennen runkosarjan viimeistä kierrosta

SM-liigapelien piti päättyä kotiyleisön edessä uran 854. runkosarjan ottelussa. Sinulle on suunniteltu hienot juhlallisuudet, joihin kuuluu esimerkiksi fanien värkkäämä upea tifo. 

Sitten iskee koronavirus, ja kaikki yli 500 ihmisen yleistötapahtumat peruutetaan. Päivää myöhemmin SM-liigakausi päätetään kokonaan.

Normaalitilanteessa Lappeenrannan yleisö olisi saatellut Ville Kohon isoilla suosionosoituksilla "eläkkeelle". Koho jos kuka olisi juhlansa ansainnut. 

– En ole kokenut tällaista. Mutta totta kai haluaa pelata, viedään kausi kunnialla loppuun, Koho totesi STT:n jutussa ennen SM-liigan päätöstä pistää kausi pakettiin jo perjantaina. 

Se oli niin villekohoa kuin vaan voi. 

Pelataan kunnialla loppuun, oli tilanne mikä tahansa. 

"Ennen kaikkea harmittaa Villen puolesta"

SaiPa oli menettänyt pudotuspelimahdollisuutensa jo aiemmin. Kohon kunnioitusottelu olisi jättänyt edes vähän paremman jäljen pettymyksien kaudesta. 

Toimitusjohtaja Jussi Markkanen on itse yksi keskeisiä lappeenrantalaisen jääkiekon keskushenkilöistä. Hänen äänestään kuulee ison pettymyksen puhelimenkin välityksellä. 

– Tilanne on ikävä taloudellisesti ja yhteisöllisesti, mutta ennnen kaikkea harmittaa Villen puolesta. Olisi ollut hieno tapahtuma tulossa. 

– Varmasti löydämme kuitenkin hyvän tavan kunnioittaa hänen uraansa heti syksyllä. 

Kerran SaiPa, aina SaiPa

Jo nyt lienee selvää, että Kohon paita nousee ennemmin tai myöhemmin Kisapuiston jäähallin kattoon. Hän astuu riviin, jossa ovat jo Lalli Partinen (3), Petri Skriko (9) ja Heikki Mälkiä (20). 

Markkanen kuvailee Kohoa SaiPan ruumiillistumaksi. 

– Hän jaksoi tahkota SaiPassa kaikki haastavat vuodet. Viime vuosina olemme pystyneet ottamaan askelia lähemmäs kärkeä, mutta harmi, ettei hän pystynyt koskaan voittamaan meillä mitalia. 

Koho pelasi ensimmäiset SM-liigaottelunsa SaiPassa jo kaudella 2001–02. Hän ei ole ollut koskaan kova pistenikkari: tehokkaimmalla kaudella 2013–14 lappeenrantalainen teki 37 pistettä. Silloin tilille tuli kolme A-maaotteluakin. 

Koho on kuitenkin ollut aina luotettava sentteri, jonka valmentaja on voinut heittää tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vaikka rooli on ollut välillä pieni, hän on hoitanut senkin ilman mutinoita. 

Seurauskollisuus on modernissa kiekossa katoava luonnonvara. 

Kun Koho jättää liigakaukalot, sitä urheilun aitoa ydinalkuainetta on maailmassa taas vähän vähemmän. 

Lue myös:

    Uusimmat