Mikko ajoi tuhansia kilometrejä SM-liigaseuransa perässä tietäen, että turpaan tulee – yksi vastustaja äärimmäisenä riesana: "Alhaisinta"

Maalikooste: SaiPa - Pelicans 6:26
SaiPan kausi päättyi umpisurkealla tavalla, kun se menetti 3-0-johdon ja hävisi Pelicansille 3-4 – tässä ottelun maalit.

SaiPan kausi jääkiekon SM-liigassa päättyi lauantaina, kun Pelicans haki Lappeenrannan Kisapuistosta 4–3-vierasvoiton. Paikalla oli myös lappeenrantalainen Mikko Lantta, jonka 60 SM-liigan ottelua ja tuhansia ajokilometrejä käsittänyt urakka tuli päätökseeensä.

Lantta on seurannut SaiPaa kuin hai laivaa jo vuosien ajan. Jos koronasulkuja ei lasketa, on hän nähnyt paikanpäällä SaiPan jokaisen SM-liigan ottelun syksystä 2016 lähtien. Myös vieraskentillä.

Alla oleva kuva: Mikko Lantan (vas.) seurarakkaus sai kiitosta myös SaiPalta keväällä 2022. 

– 2016 lokakuussa jäi yksi ottelu näkemättä sairastapauksen takia. Ilman sitä poissaoloa, joskus 2015 on edellisen kerran jäänyt peli välistä. Sekin rahanpuutteen takia. On tässä pyöritty, Lantta toteaa.

– Vuoden 2013 syksystä lähtien ilman, jos ei koronarajoituksia lasketa, olisiko viisi peliä jäänyt näkemättä.

Pudotuspelejäkin olisi mukava nähdä

Mikko Lantasta tuli SaiPan kannattaja kuusivuotiaana. Yläkouluiässä hän alkoi kiertää myös lappeenrantalaisten vieraspeleissä kaverinsa ja tämän isän kanssa. Innostus kasvoi.

– Sitten niitä tuli lisää ja lisää. Sitten se tietysti räjähti käsiin, kun sai ajokortin, Lantta kertoo.

Intohimoiselle SaiPan kannattajalle ajat ovat olleet raskaita. Edellinen huippukausi osui Pekka Tirkkosen aikaan, kun lappeenrantalaiset keväällä 2014 etenivät peräti välieriin saakka. Joukkue selvisi vielä Tero Lehterän komennossa pudotuspelien avauskierrokselle vuonna 2019, mutta sen jälkeen ratkaisupelejä ei ole Lappeenrannassa pelattu.

– Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ole raskasta. Mutta kyllä silti rakkaus seuraan on niin kova, että kyllä sitä peleissä pyörii. Ei sitä sen takia luovuta ihan herkällä. Totta kai kaikki haluaisi voittaa ja joskus nähdä pudotuspelejäkin. Eihän tämä helpointa ole.

Silti Lantta sanoo nauttivansa harrastuksestaan. Eihän mies peleissä muuten ramppaisi puolta vuotta putkeen.

– Samalla näkee muita ihmisiä sosiaalisissa merkeissä. On mukavaa pyöriä peleissä. Pääsee kannustamaan joukkuetta.

"Mennään seuraavaankin peliin"

Tällä kaudella SaiPalta nähtiin pohjanoteeraus.

SaiPan surkea kausi muuttui umpisurkeaksi, kun sarjan hännille jumittunut seura päätti päästää parhaat ja kalleimmat pelaajat muualle lievittääkseen taloudellista taakkaansa. Myyntejä seuranneissa otteluissa meno oli rumaa. Tappioputki kasvoi 16 otteluun.

Ilkein rökitys nähtiin Tampereella, kun Tappara nuiji taululle 8–0-lukemat.

Karmeista kylvetyksistä huolimatta tarkkasilmäisimmät huomasivat, että Nokia Arenan vieraspäädyn kannattajakatsomossa heilui muutama SaiPan väreihin sonnustautunut kannattaja. Yksi heistä oli tietenkin Lantta, joka sanoo, ettei koskaan käynyt mielessäkään olla lähtemättä peliin.

– Aina sen tietää, että mennään seuraavaankin peliin, hän vakuuttaa.

– Totta kai se v******a, mutta sitä vain pureskellaan pari päivää ja sitten mennään taas. Aletaan odotella seuraavaa peliä, oli se Kisapuistossa tai muualla.

Kummallinen paluu Oulusta

60 runkosarjan ottelustaan SaiPa onnistui voittamaan 15, joista seitsemän varsinaisen peliajan jälkeen. Vielä surkeampi oli saldo vierasotteluista, joista voittoja jäi käteen vain viisi.

Se tarkoittaa 25 tappiollista vierasottelua myös Lantalle. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, Lantta ei pysty nimeämään kauden vaikeinta vieraspelimatkaa.

– En nyt sano, että se on rutiininomaista, mutta siihen on jotenkin tottunut, että hävitään, Lantta sanoo.

– On niin paljon hävitty joka paikassa. Alhaisinta on hävitä KooKoolle. Se on selvä homma. KooKootakin vastaan tuli kuusi tappiota tällä kaudella.

Yksi kummallinen paluumatka vierasottelusta tulee pienen mietinnän jälkeen mieleen.

SaiPa pelasi 19. marraskuuta Kärppien vieraana Oulussa. Vastoin kaikkia odotuksia lappeenrantalaiset onnistuivat kampeamaan jatkoaikavoiton, kun Kalle Maalahti laukoi kiekon verkkoon ajassa 62.26.

– Se oli kummalista, että tuli voitto sieltä. Se oli jännää, Lantta sanoo.

15 000 kilometriä vuodessa

Lantta kulkee vieraspeleihin pääasiassa henkilöautolla. Yleensä matkassa on pari muutakin SaiPa-kannattajaa, mutta ajelipa mies joulukuussa Ouluun ja takaisin omassa seurassaan.

– Ja nimenomaan aina on ääntä, että emme ole hiljaa siellä.

Fanimatkoja ei juuri pääse hyödyntämään. SaiPan kannattajatoiminta on vaikeiden vuosien saatossa kuihtunut ja tällä kaudella kannattajabussi saatiin liikkeelle ainoastaan ensimmäiseen KooKoo-vierasotteluun ja Tappara-otteluun Nokia Arenassa.

– Jälkimmäinenkin lähti oikeastaan sen takia, että ihmiset tulivat katselemaan uutta hallia, Lantta toteaa.

– Kannattajyhdistyksellä on bussit liikkunut liian vähän viime vuosina. Siinä kulminoituu tämä tilanne, kun ei tule menestystä millään kaudella. Ihmiset jäävät kotiin herkemmin.

Lappeenrannan sijainti on melko haastava vieraspelejä ahkeraan kiertävälle. Kouvola ja Mikkeli ovat lähellä, lähes kaikki muut kohteet kaukana. Pisimmät matkat länsirannikolle halki maan venyvät satoihin kilometreihin.

Pisimmät ajomatkat Lantalle koituvat Vaasaan ja Ouluun Sportia ja Kärppiä vastaan pelattaviin otteluihin. Tuhannen kilometrin tietämille nouseva meno–paluumatka hoituu yleensä yhdessä päivässä.

Ottelupäivänä auto starttaa Lappeenrannasta aamupäivällä ja kotona ollaan jälleen aamun tunteina.

Joskus jäädään yöksikin.

– Vielä pidempi reissu on silloin, kun on perjantaina peli Vaasassa ja lauantaina Oulussa, Lantta alustaa.

– Menomatka perjantaina Vaasaan on helppo. Lauantaina aamukymmeneltä lähdetään Ouluun, ja pelin jälkeen kotiin.

Matkaa kertyy lähes 1 400 kilometriä.

Lantta kertoo, ettei enää viime vuosina ole tarkkaillut, paljonko auton mittariin kertyy kauden aikana kilometrejä. Aiemmin määrä oli noin 15 000 kilometriä, mikä luultavasti pätee suunnilleen tälläkin kaudella.

– Ei tämä halpaa ole, mutta on niitä monta muutakin tapaa tuhlata rahaa, mistä saa morkkiksen päälle.

Henkilöt vaihtoon

Lantta seisoo suosikkiseuransa tukena, mutta seurajohdon toimintaan hän suhtautuu kriittisesti.

Ihmetystä herättää, miten vasta hiljattain Liigaan liittyneet Sport ja Jukurit ovat ajaneet lappeenrantalaisten ohi.

– Vähän jännittää, kun samalla porukalla toimistolla ja hallituksessa on menty monta vuotta, eikä meinaa tulla yhtään mitään. Henkilöstövaihdoksia kaipaisi organisaation puolelle, Lantta summaa.

– Sitä en lähde neuvomaan, mistä ne uudet tekijät sinne löydetään, mutta on sellainen vaikutelma, että ei tuolla nykyisellä porukalla tule mitään.

Nähdään SaiPassa muutoksia tai ei, Lantta on valmis, kun uusi SM-liiga-kausi syyskuussa pyörähtää käyntiin. Kiertäminen joukkueen matkassa jatkuu.

– Totta kai jatkuu, vaikka nytkin on helpotus, että kausi loppui. Kiva pyöriä, mutta eipä SaiPa enempää ansainnut pelata.

Mitä aiot tehdä nyt, kun kaikki aika ei mene jääkiekko-otteluissa?

– Varmaan nukun. Tässä on tullut työmaahommia ja pelejä yhdisteltyä. Työmaahommat jatkuvat, mutta nyt jää aikaa myös nukkua.


Juttua muokattu 18.3. kello 13.02. Korjattu SaiPan esiintymisiä pudotuspeleissä.

Lue myös:

    Uusimmat