Jääkiekon SM-liigan kaventaminen kahteentoista joukkueeseen on saamassa aiempaa laajempaa kannatusta. Asiasta päättävään yhtiökokoukseen on aikaa enää tasan kaksi viikkoa.
Aiemmin syksyllä 14+10 joukkueen sarjamalli tuntui saavan eniten kannatusta, mutta viimeisimpien tietojen mukaan SM-liigan pienentäminen jopa vain 12 joukkueen sarjaksi on näillä näkymin nousemassa sittenkin suositummaksi sarjamalliksi.
SM-liigaseurat keskustelivat torstaina sarjajärjestelmäuudistuksesta, mutta lopulliset päätökset tehdään vasta kahden viikon päästä pidettävässä yhtiökokouksessa.
SM-liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen avasi MTV Urheilulle, mitä asioita seurat ja liiga kävivät torstaina läpi.
– Meillä oli tänään erittäin hyvä kokous. Osakkaat olivat koolla ja keskustelimme tulevaisuuden muutoksesta hyvin laajasti. Täytyy korostaa, että päätökset tehdään kahden viikon päästä yhtiökokouksessa. Tämän kokouksen tarkoitus oli valmistella asioita niin, että hallitus pystyy tekemään esityksen yhtiökokousta varten. Näyttäisi siltä, että meillä on hyvä tuki tälle paljon puhutulle 12+10 sarjajärjestelmälle, Pulkkinen kertoo.
Lue myös: Liigaviikossa läväytettiin esiin SM-liigan kohistu sarjamalli nykysijoituksilla – "Vähän jopa innostuin"
Pulkkisen mukaan SM-liigaseurat keskustelivat hyvässä hengessä myös muista aiheista, kuten pudotuspelien tulonjaosta, sarjajärjestelmän siirtymäajasta, mahdollisista suorista nousuista ja putoamisista sekä SM-liigan hallintomallista.

