Slovenian nootista tuskin pitkiä seurauksia

Professori Pauli Kettunen Helsingin Yliopiston yhteiskuntahistorian laitokselta arvioi, että Slovenian Suomen ulkoministeriöön jättämän nootilla on tuskin pitkiä vaikutuksia maiden välisiin suhteisiin.

Kettunen pitää Suomen saamaa noottia poikkeuksellinena lähinnä aiheeltaan.

– Sinänsä noottiin ei sisälly mitään dramatiikkaa. Se on valtioiden välisen diplomaattisen kanssakäymisen hyvin tavanomainen väline ja valtiot lähettävät toisilleen nootteja hyvin tavanomaisista asioista.

Kettunen arvioikin noottikohun taustalla vaikuttavan maamme historian.

– Suomen kansalle tällä käsitteellä nootti on varmasti tällaista historiallista painoa ja latausta, koska tämä käsite usein yhdistetään Suomen ja Neuvostoliiton suhteitten kriisivaiheisiin ja sillä tavalla siihen sisältyy ihmisten mielissä paljon enemmän.

Kettusen mukaan noottikohun nousuun on saattanut vaikuttaa myös se seikka, että yleensä hyvin harvoilla nooteilla on julkista merkitystä.

– Nootit, joissa on kysymys jonkun toisen maan tiedostusvälineitten tai median toiminnasta, eivät toki ole ihan tavallisia.

Kovin pitkiä seurauksia Kettunen ei kuitenkaan usko Slovenian nootilla olevan:

- Noottiin vastataan ja yleensä se asia tulee sitä kautta käsitellyksi. Usein ryhdytään joihinkin toimenpiteisiin maiden välillä, yleensä hyvinkin käytännöllisiin, asian järjestämiseksi kuntoon.

Kettusen mukaan Slovenian noottiin vastatessa keskeisintä on korostaa sitä, että Suomessa hallitus ei kontrolloi tiedostusvälineitä. Sitä, kuinka nopeasti Suomi Slovenian noottiin vastaa, Kettunen ei uskalla arvioida, mutta näkee sen tapahtuvan kuitenkin pian.

– En usko että tässä asiassa on mitään viivyttelyä odotettavissa.

Lue myös:

    Uusimmat