Slovenia jätti Suomelle jo toisen nootin

Slovenia on jättänyt Suomelle jo toisen nootin. Nootti jätettiin Suomen suurlähetystöön Ljubljanaan. Sen sisällöstä ei ole vielä tietoa.

Ulkoministeriö on tänään vastannut Slovenian Suomelle jättämään ensimmäiseen noottiin. Ulkoministeriöstä kerrottiin, että tänään annetussa kirjallisessa vastauksessa todetaan samat asiat, jotka pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toi esiin jo aiemmin puhelinkeskustelussa Slovenian pääministerin Janez Jansan kanssa.

Slovenia on tuohtunut Yleisradion MOT-ohjelmasta, jossa kerrottiin, että puolustusvälinevalmistaja Patria on edistänyt lahjuksilla miehistönkuljetusvaunujen myyntiä Slovenialle ja että lahjuksia on saanut myös pääministeri Jansa. Hän itse on kiistänyt väitteen.

Ulkoministeriön mukaan vastauksessa todettiin, ettei Suomessa poliittinen johto eivätkä viranomaiset voi puuttua ohjelmien sisältöön tai saada niistä etukäteen tietoa. Vastauksessa todettiin erikseen, että sama pätee myös valtiolliseen yleisradioyhtiöön. Ulkoministeri Alexander Stubb kertoi MTV:n uutisille illalla puhelimitse keskustelleensa tänään kahteen otteeseen Slovenian ulkoministeri Dimitrij Rupelin kanssa.

- Tottakai inhimilliseltä näkökulmalta ymmärretään, että tämä tilanne on Sloveniassa vaikea. Senhän voisi kääntää sillä tavalla, että jos Suomessa olisi kahden viikon päästä vaalit ja joku syyttäisi istuvaa hallitusta korruptiosta niin kyllä se aika poliittisen myrskyn nostaisi. Mutta Suomen hallitus ei ole se osapuoli nyt tässä, Stubb sanoo.

Stubb ei ollut vielä tietoinen Slovenian jättämän toisen nootin sisällöstä ja tyytyi kommentoimaan noottikohua diplomaattisesti.

- Parhaiten nämä asiathan hoituisi keskustelemalla, ja sitä me olemme täällä Avignonissa Rupelin kanssa tehneet. En usko, että Suomen ja Slovenian suhteet tästä mitään isoa kolhua kärsii.

EU:n ulkoministerit ovat parhaillaan koolla Ranskan Avignonissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat