Skinnari selvittelee verohallinnon tilaa

Toinen valtiovarainministeri Jouko Skinnari (sd.) tapaa verohallituksen johtajia ja henkilökunnan edustajia maanantaina keskustellakseen heidän kanssaan verohallinnon tilasta. Hän osallistuu heti aamulla alkavaan johtoryhmän kokoukseen.

-Olen tehnyt johtajille selväksi, että verohallinnossa pitää nyt yhdessä henkilöstön kanssa tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka takaavat hyvän työilmapiirin, Skinnari painottaa.

Hänen mukaansa verohallinnon henkilökunnan kanssa tapahtuvat yt-neuvottelut pidetään tiistaina. Neuvottelut koskevat talon asioita niin pitemmällä kuin lyhyemmälläkin aikavälillä. Ennen kuin mitään toimenpiteitä aletaan pohtia, Skinnari haluaa kuulla veroviraston johdon ja johtokunnan johdon arvion tilanteesta.
-Sen jälkeen voidaan keskustella heidän kanssaan siitä, mitä nyt pitää tehdä.

Skinnari aikoo samalla selvittää, mitä ovat Hirvosen mahdollisesti julkisuuteen levittämät virheelliset tiedot. Hän vakuuttaa, että harmaan talouden torjuntayksikkö jatkaa verohallinnon osana. Näin on hänen mukaansa myös ensi vuoden tulo- ja menoarvio valmisteltu.

Keskiviikkona eroilmoituksensa antaneen Markku Hirvosen seuraajaa Skinnari ei ryhdy veikkailemaan.
-Ainoa nimitys, johon ministeriö voi vaikuttaa on verohallituksen pääjohtaja. Johtokunta valitsee muut johtajat. Ehdokkaiden tietäminen ei kuulu toimivaltaani.
Verohallinnon johtokunta käsittelee maanantaisessa kokouksessaan myös taloussuunnitelmaa vuosille 2000-2003.

Lue myös:

    Uusimmat