Kirsten Stewartin ja Robert Pattinsonin pettämiseen kulminoitunut parisuhde puhuttaa maailmalla. Vuosien saatossa useat näyttelijät ovat rakastuneet elokuvien kuvauksissa.
Twilight-tähdet Kristen Stewart ja Robert Pattinson ovat keskellä hurjia erospekulaatioita, sillä Stewart on myöntänyt pettäneensä poikaystäväänsä elokuvaohjaaja Rupert Sandersin kanssa. Stewartin ja Pattinsonin rakkaustarinan surkea käänne ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa laatuaan. Useat Hollywood-pariskunnat ovat löytäneet kumppanin töidensä parista – välittämättä parisuhteistaan.
Angelina Jolie ja Brad Pitt
Vuonna 2004 Angelina Jolien ja Brad Pittin huhuttiin ihastuneen Mr. ja Mrs. Smith -elokuvan kuvauksissa. Tuolloin Pitt oli naimisissa Jennifer Anistonin kanssa ja mies kiistikin pitkään kaikki huhut suhteestaan Jolieen. Maaliskuussa 2005 Aniston haki kuitenkin avioeroa silloisesta miehestään.
Jo vuosia yhdessä viihtyneen pariskunnan rakkaustarinan alkamiseen liittynyt petollinen salaisuus on sittemmin tullut ilmi. Jolie on puhunut avoimesti siitä, että heidän kuudella lapsellaan on ainutkertainen mahdollisuus nähdä elokuva, jossa heidän vanhempansa rakastuvat. Pariskunta on yhä onnellisesti yhdessä.
Jennifer Lopez ja Ben Affleck
Jennifer Lopez ja Ben Affleck rakastuivat Gigli-elokuvan kuvauksissa vuonna 2002. Lopez oli tuolloin vielä naimisissa toisen aviomiehensä, Cris Juddin kanssa. Kolme päivää ennen kuin Lopez haki avioeroa Juddista People-lehti uutisoi Lopezin kertoneen jo ystävilleen uudesta poikaystävänsään Affleckista.



