Skandaaliratkaisu MM-kisoissa: ukrainalaisurheilija kieltäytyi kättelemästä venäläisvastustajaa – hylättiin koko turnauksesta!

Miekkailun nelinkertainen maailmanmestari Olha Kharlan hylättiin miekkailun MM-kisoissa, kun hän kieltäytyi kättelemästä voittamaansa venäläisvastustajaa Anna Smirnovaa.

Kharlan voitti MM-kisojen ensimmäisen kierroksen kohtaamisen pistein 15–7. Kharlan, 32, ei ojentanut kättään kohti Smirnovaa, vaan hän halusi hoitaa kättelyn miekkoja napauttamalla.

Smirnova ei sulattanut ratkaisua, vaan hän jäi protestoimaan tapahtunutta 45 minuutin ajan.

Video tapahtuneesta:

Hetken aikaa näytti jo siltä, että Smirnovan jättämä protesti olisi mennyt nurin. Toisin kävi.

Ukrainalaiselle Kharlanille osoitettiin mustaa korttia, mikä tiesi hylkäystä. Miekkailussa kättely on pakollinen toimenpide kunkin ottelun jälkeen.

Kharlan oli ensimmäinen ukrainalainen miekkailija, joka sai kohdata venäläisen urheilijan vuonna 2022 alkaneen Venäjän hyökkäyssodan jälkeen. Ukrainan urheiluministeriö oli kieltänyt maan urheilijoita kohtaamasta venäläisiä tai valkovenäläisiä vastustajiaan. Ministeriö muutti linjaustaan keskiviikkona niin, että nyt ukrainalaiset urheilijat eivät saaneet enää kohdata sellaisia henkilöitä, jotka edustavat Venäjän tai Valko-Venäjän federaatiota. 

Smirnova kilpailee miekkailun MM-kisoissa neutraalin lipun alla.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja Mykhailo Podolyak jakoi Twitterissä otoksen, missä Smirnova poseeraa samassa kuvassa venäläisen sotilaan kanssa. Podolyak tylytti kovin sanoin kansainvälistä miekkailuliittoa, FIE:tä. 

– Kuten näkyy, hän (Smirnova) ihailee avoimesti Venäjän armeijaa, joka tappaa ukrainalaisia ja tuhoaa kaupunkejamme. Kansainvälinen miekkailuliitto FIE hylkäsi Ukrainan edustajan, koska hän ei kätellyt venäläistä. Pitäisikö FIE:n tehdä tällaisia kannanottoja? Eikö venäläinen raha haise vereltä? Podolyak täräytti.

Ukrainan miekkailuliitto aikoo valittaa päätöksestä. 

Lue myös:

    Uusimmat