Silminnäkijä: Espoon turmakone lensi todella matalalla

Espoossa pienkoneen lentäjä on kuollut koneen pudottua mereen Haukilahden edustalla Miessaaren selällä, kertoo Suomenlahden merivartiosto.

Pienkone putosi mereen ennen puolta kahtatoista aamupäivällä. Poliisin mukaan koneessa ei ollut matkustajia.

Kone oli lähtenyt liikkeelle Pirkkalan lentokentältä.

Poliisi kertoo, että tapahtumapaikalta tehdyn havainnon mukaan kone oli lentänyt matalalla, kun se oli kallistunut ja pudonnut mereen. Lentäjä saatiin ulos koneesta ennen kuin kone upposi, mutta poliisin mukaan hän kuoli elvytyksestä huolimatta.   

Onnettomuudella oli paljon silminnäkijöitä, ja hätäkeskus sai onnettomuudesta useita ilmoituksia sekä veneilijöiltä että rannalla olijoilta.  

Kalliolla lähellä Haukilahden rantaa aamupäivällä istuskellut Katja Multanen sanoo koneen lentäneen ennen onnettomuutta erittäin matalalla ja kierrelleen rantaviivan yllä.

– Kone lensi todella matalalla, enintään 200 metrissä, kierteli ja kaarteli. Pohdin, että uskallanko olla enää rannalla, Multanen kertoo STT:lle.

Hänen mukaansa kone lenteli rantaviivan yllä useita minuutteja, joten ihmiset ehtivät kiinnittää huomiota siihen.

– Sitten se lähti menemään suoraan merelle päin, lensi vähän matkaa ja sen jälkeen meni nokka edellä suoraan veteen.

Multasen mukaan ensimmäiset Merivartioston tai pelastuslaitoksen veneet saapuivat noin puolen tunnin kuluttua onnettomuudesta.

Pelastustöihin osallistui Rajavartiolaitoksen partioita Helsingin merivartioasemalta, pelastuslaitoksen maa- ja meriyksiköitä, poliisivene, Suomen meripelastusseuran veneyksikkö, Rajavartiolaitoksen päivystävä meripelastushelikopteri ja Finnhems pelastushelikopteri.

Merivartioston mukaan onnettomuuspaikalle ehti ensimmäisenä huvivene, joka sai pidettyä lentokonetta kiinni niin, ettei se päässyt uppoamaan. Sukeltajat saivat myöhemmin irrotettua lentäjän koneesta veden alta.

Putoamisen syytä tutkitaan. Lentokone on nostettu merestä tutkittavaksi. Kone oli malliltaan ultrakevyt kaksipaikkainen kone.  

Lue myös:

    Uusimmat