Silja lopettaa Pietarsaaren liikenteen
Silja Line aikoo lopettaa matkustajaliikenteensä Pietarsaaresta. Näillä näkymin viimeinen laivavuoro Pietarsaaresta Ruotsin Skellefteåhon ajetaan 13. syyskuuta.
Silja on ilmoittanut Pietarsaaren kaupungille, etteivät sen alukset liikennöi Pietarsaaresta enää ensi kesänä. Liikenteen lakkauttamisen taustalla on tax free -kaupan loppuminen vajaan vuoden kuluttua. Edellytykset Pietarsaaren liikenteelle katoavat, sanoo Silja Linen linjajohtaja Taito Rintala Vaasasta.
Liikenne Pietarsaaresta aloitettiin 29 vuotta sitten. Laivat kulkevat Ruotsiin kesäisin, talvisin matkustajaliikennettä ei ole. Tämän kesän matkustajamäärä nousee noin 140000 matkustajaan, mikä on hieman enemmän kuin viime vuonna. Rintalan mukaan linjaa on ajettu viime vuodet pienellä plussalla, eli reitti ei ole yhtiölle taloudellinen rasite. Verovapaan myynnin loppuessa toimintoja joudutaan kuitenkin karsimaan. Siljassa on pidetty tax freen loppumista kohtalon kysymyksenä myös Vaasan ja Uumajan väliselle liikenteelle. Mikäli verovapaa myynti loppuu ensi kesänä, niin ympärivuotinen lauttaliikenne käy kannattamattomaksi. Liikennettä olisi aiempien selvitysten mukaan mahdollista ylläpitää vain kesäisin.
Merenkurkun lauttaliikenteen tulevaisuutta aiotaan pohtia "pyöreän pöydän neuvottelussa" ensi kuussa. Silja Line on kutsunut yhteiseen neuvonpitoon Suomen ja Ruotsin liikenneministeriöiden, merenkulkuhallitusten sekä alueen kaupunkien, elinkeinoelämän ja merenkulun ammattijärjestöjen edustajat. Tarkoitus on löytää edellytykset ympärivuotisen liikenteen jatkumiseen. Liikenteen jatkumisen on laskettu edellyttävän yhteensä noin 30 miljoonan markan vuotuista kansallista tukea Suomelta ja Ruotsilta. Asiasta on neuvoteltu Ruotsin valtion kanssa, mutta Ruotsi ei ole vielä ottanut kantaa kysymykseen. Suomi puolestaan ei ole halukas ryhtymään yksin maksumieheksi.
(STT)
Uusimmat
-
14:53
Sanna Marin vastasi saamaansa rajuun kritiikkiin: "Kukaan ei olisi enemmän tyytyväinen"
-
14:45
Valkeakosken murhatuomio omaisten vaatimuksesta on hyvin harvinainen onnistuminen, oikeusoppineet arvioivat MTV:lle
-
14:33
Toto Wolff teki jyrkän Max Verstappen -päätöksen
-
14:29
SDP esittää epäluottamusta ministeri Taviolle ja koko hallitukselle
-
14:25
Joel Hallikainen veti keikan ulkohuussissa istuvalle henkilölle: "Ei se ihan tervettä ollut"
-
14:21
Ronnie O'Sullivan teki sen taas
-
14:18
Fifalta ja Uefalta painava ukaasi Espanjalle – MM-kisaisännyys uhattuna
-
14:15
Puolalaisille rakennusmiehille tuomiot oululaismiehen puukotuksesta ja potkimisesta – video näyttää, miten tilanne eteni
-
14:02
Huippupeli pelattiin karmeassa säässä: "Roiskivat ympäriinsä"
-
14:00
Poliisi epäilee: Suomeen salakuljetettiin Ruotsista kymmeniä kiloja huumeita – rikollisilta takavarikoitiin sarjatuliaseita
-
13:53
Orpo: Tavion Ukraina-päätöstä ei peruta eikä mahdollista mainehaittaa paikata – myöntää hallituksen erimielisyydet
-
13:47
Iranin korkein johtaja: Hamasin verilöyly Israelissa oli looginen ja laillinen
-
13:42
Kalanpyydykseen kuoli jo vuoden kuudes saimaannorppa
-
13:32
Ministeri Tavio saa valmistella uuden tasa-arvoa koskevan osion Suomen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmaan
-
13:29
Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat Libanonissa Israelin iskuista huolimatta
-
13:06
Presidentti Stubb: Tuki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille on osa Suomen ulkopolitiikkaa
-
13:01
Isaac Sene ja Kastanja Rauhala aiheuttivat TTK-hurmion – näin he itse sen arvioivat: "Isaac on oikeasti aika kriittinen"
-
12:59
EU: Kiinalaisille sähköautoille korkeampi tullimaksu – Suomi jättäytyi äänestämästä
-
12:47
Israel väittää surmanneensa Hizbollahin tietoliikennejohtajan – MTV seuraa
-
12:22
Kommentti: 15-vuotiaan tytön surma Valkeakoskella tuo mieleen sarjakuristaja-Penttilän – teon perustelu lähes sanasta sanaan sama
-
Lataa lisää