Siimes: Sukupuolella on väliä politiikassa

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen mukaan naista kohdellaan julkisuudessa helläkätisemmin kuin miestä. Vaikeuksien tullessa eteen politiikassa nainen huomaa kuitenkin lopulta olevansa yksin.

Suvi-Anne Siimes

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes kirjoittaa Länsi-Uusimaa-lehden kolumnissaan, että eronnut pääministeri Anneli Jäätteenmäki on päässyt naispääministerinä julkisuuden paineessa helpommalla kuin miespääministeri vastaavassa tilanteessa.

- Jotkut ovat väittäneet, että Jäätteenmäkeä grillattaisiin julkisuudessa erityisen paljon siksi, että hän on nainen. Olen itse päinvastoin sitä mieltä, että hän on päässyt asiassa osittain hyvinkin helpolla juuri siksi, että hän on nainen, Siimes tuumii. Hän arvelee, että toimittajat ja kilpailevat poliitikot ovat varoneet leimautumasta sovinisteiksi.

Siimes kuitenkin myöntää, että naispoliitikko jätetään usein vaikeuksien tullessa yksin ja näin on käynyt Jäätteenmäellekin. Miespoliittikkojen keskuudessa kaveria ei jätetä yhtä helposti.

-Nainen on politiikassa edelleen paljon helpompi pettää ja jättää yksin kuin mies. Ja juuri niin Jäätteenmäelle on tehty. Eivät häntä muut ministerit ole puolustaneet, eivät etenkään sosiaalidemokraatit, eivätkä juuri oman puolueen johtohenkilötkään, Siimes kirjoittaa.

Jonkinlaisesta naisen pettämisestä kielii Siimeksen mielestä myös Martti Mannisen käyttäytyminen. Manninen kertoi antaneensa salaisia tietoja Jäätteenmäelle, mutta kiisti antaneensa niitä iltapäivälehdille.
-Ehkä hän voi niin sanomalla pelastaa oman uransa rippeistä edes jotain. Samalla hän kuitenkin leimaa Jäätteenmäen suoraan valehtelijaksi, uskoo Siimes.

Siimes epäileekin, että Martti Manninen olisi valinnut sanansa toisin, jos Irak-vuodon vastaanottajana olisi ollut mies.

Myös tutkija näkee sukupuolittuneita piirteitä

Tutkija Anne-Mari Holli näkee Anneli Jäätteenmäen kuukausia jatkuneessa kujanjuoksussa sukupuolittuneita piirteitä. Vaikka paikkansa pian jättävän pääministerin naiseutta ei suoraan käytettykään lyömäaseena Irak-vuotojupakassa, pinnan alle jäivät valtio-opin tutkijan mukaan kytemään myös sukupuoliasenteet.

Helsingin yliopiston tutkijana työskentelevä Holli sanoo, että Jäätteenmäen imago ei ollut omiaan herättämään myötätuntoa muissa poliitikoissa saati kansalaisissa. Katastrofikeskiviikko osoitti Hollin mielestä sen, miten hankala naispoliitikon on yhä täyttää politiikan miehen muottiin valetut raamit ja olla samalla nainen.

-Mehän emme vielä tiedä sitä, puhuuko tässä totta Jäätteenmäki vai Manninen. Asiaansa Jäätteenmäki ei tosin tuonut uskottavasti esille, vaikka olisikin eduskunnassa puhunut totta. Hän teki sen niin juristimaisesti, että sanoma ei vakuuttanut, tutkija sanoo.

Naispoliitikkoon ladataan Hollin mukaan runsaasti ristiriitaisia asenteita. Naispoliitikon, varsinkin naispääministerin, on oltava samaan aikaan miespoliitikon tyyppinen vahva johtaja ja pehmeitä arvoja kannattava nainen.

Jos naispoliitikko mokaa, kunnian palauttamiseksi tarvitaan sekä miesmäistä suoraselkäisyyttä että naismaista nöyryyttä. -Yhä ajatellaan, että miespoliitikolle kepulikonstit vielä sallitaan, mutta ei naiselle. Naista pidetään politiikassa Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan miestä puhtaampana ja rehellisempänä toimijana. Miehelle likaisuus käsitetään osaksi poliittista peliä, mutta naisen poliittinen venkoilu tahraa.

"Imperiumin vastaisku"

Jäätteenmäen sukupuolta pidettiin vaalitaistelun aikana jo heikkoutena. Hollin mukaan Kalevi Sorsan kehotus keskustajohtajalle pidättäytyä suosiolla Paavo Lipposen opissa oli loukkaus sekä Jäätteenmäen sukupuolta että hänen edustamaansa puoluetta kohtaan.

Samansuuntaista viestiä välitti Lipponen taannoin itse, kun hän puhemieheksi päästyään puhui "imperiumin vastaiskusta".
-Puhemiehistössähän on perinteisesti ollut sekä miehiä että naisia. Lipposen tokaisu antoi ymmärtää, että nyt naispoliitikoista on saatu tarpeeksi.

Jäätteenmäen naiseutta alleviivasi myös Suvi Lindén eilen eduskunnassa, kun hän vertasi Jäätteenmäen virheitä omiin virheisiinsä. Siinä kokoomus näytti keskustalle mallia, miten naispoliitikon pitää puhdistautua.

Jäätteenmäki joutuu Hollin mukaan nyt sivuraiteille. Jos Jäätteenmäki jää eduskuntaan, keskusta ottaa tutkijan mukaan häneen todennäköisesti selvän pesäeron. Nähtäväksi Hollin mukaan jää, sietääkö keskusta Jäätteenmäkeä enää puoluejohtajana, etenkin kun naisnimillä ei enää ole politiikassa muutenkaan muotia ratsastaa.

- On vielä vaikea arvioida, menivätkö naispoliitikoilta mahdollisuudet puolueiden ja valtakunnan kärkisijoille Jäätteenmäen takia. Jos miespoliitikko olisi tyrinyt Jäätteenmäen tapaan, olisi ajateltu, että siinä nyt oli vain yksi huono poliitikko. Naisen ollessa kyseessä suurennuslasin alla on koko naissukupuoli. Takaiskun naiset tässä varmasti kokivat, Holli myöntää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat