Sharon vaatii vaalien lykkäystä Israelissa

Israelin ulkoministeri Ariel Sharon vaati tänään, että toukokuun parlamenttivaaleja siirrettäisiin ja maahan perustettaisiin hätätilahallitus.

Oikeistolaisen Likud-puolueen ja työväenpuolueen yhteishallituksen päätehtävänä olisi Sharonin mukaan vetää israelilaisjoukot Etelä-Libanonista ja toteuttaa palestiinalaisten kanssa sovitut, viivästyneet rauhansopimukset.

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu antoi keskiviikkona tukensa Sharonin ehdotukselle, kun taas oppositiossa oleva työväenpuolue torjui sen suoralta käsin, kertoi Israelin radio.

Ulkoministeri Sharon painotti Yediot Aharonot -lehden haastattelussa, ettei Israel voi sallia kasvavia miestappioita eteläisessä Libanonissa eikä nykyistä umpikujaa rauhanneuvotteluissa palestiinalaisten kanssa. Kehitys kummassakin asiassa pysähtyisi hänen mukaansa täysin pitkän vaalikampanjan aikana ennen 17. toukokuuta pidettäviä vaaleja.

-Meidän on perustettava hetimiten hätätilahallitus, jonka johdossa olisivat Likud ja työväenpuolue ja jonka tehtävänä olisi päättää yksipuolisesta vetäytymisestä Libanonista ja palestiinalaisten kanssa sovittujen sopimusten toteuttamisesta, Sharon sanoi haastattelussa.

Työväenpuolueen edustajien mukaan ulkoministerin ehdotus on selvä merkki siitä, että nykyinen hallitus ei kykene johtamaan maata.

-Sharon on myös vetänyt sen johtopäätöksen, että Netanyahu on epäonnistunut ja on kykenemätön johtamaan maata, puolueen antamassa tiedotteessa sanottiin. -Vaalien jälkeen (puoluejohtaja Ehud) Barak muodostaa laajapohjaisen hallituksen, joka korjaa Netanyahun epäonnistumiset.
(STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat