Serbian ulkoministeri Vuk Draskovic esitti arvionsa Montenegron itsenäistymisestä tänään Helsingissä.
Serbia-Montenegron ulkoministeri Vuk Draskovic arvioi, että Montenegro ehtii antaa itsenäisyysjulistuksensa heinäkuun puolivälissä. Draskovic puhui aiheesta tämänpäiväisellä vierailullaan Helsingissä.
Viime sunnuntaina itsenäistymisen puolesta äänestänyt Montenegro haluaa julistautua itsenäiseksi 13. heinäkuuta. Päivä on historiallisesti tärkeä, koska Montenegro itsenäistyi ensimmäisen kerran 13. heinäkuuta 1878.
Draskovicin mukaan Serbian ja Montenegron hallitusten väliset neuvottelut pyritään saamaan päätökseen pikaisesti. Hän muistuttaa myös, että montenegrolaiset äänestivät samalla myös Serbian itsenäisyydestä.
- Pyrkimys on, että kaksi kansainvälisesti tunnustettua itsenäistä valtiota syntyy pian, Draskovic sanoo.
Valtioliitosta erkanevat valtiot ehtinevät päästä tärkeimmissä kysymyksissä sopuun ennen heinäkuuta.
- Kyllä, luulen että se on mahdollista. Uskon, että neuvottelut tärkeimmistä asioista ehditään saada päätökseen heinäkuuhun mennessä, mutta kaikkia asioita emme ehdi sopia. Emme esimerkiksi ehdi saada kahden kuukauden aikana uusia passeja kansalaisille, Draskovic jatkaa.
"Montenegro ei ole Kosovo"
Draskovic muistuttaa, että Montenegroa ja itsenäisyyttä havittelevaa Kosovoa ei pitäisi verrata toisiinsa.
- Montenegro on ollut aiemminkin itsenäinen valtio siinä missä Kroatia tai Serbiakin, Kosovo taas on historiallisesti ollut Serbian maakunta, hän sanoo.
Neuvottelut albaanienemmistöisen Kosovon maakunnan asemasta alkoivat Wienissä helmikuussa presidentti Martti Ahtisaaren johdolla. Arvioiden mukaan neuvottelut ovat johtamassa Kosovon jonkinasteiseen itsenäisyyteen.
Draskovicin mukaan Kosovon itsenäistyminen vaarantaisi alueen tasapainon ja loisi "vaarallisia turbulensseja" niin Balkanille kuin muuallekin maailmaan. Hän sanoo, että Serbia ei voi koskaan hyväksyä päätöstä, joka johtaisi Serbian valtion amputoimiseen; siihen, että olemassa olevan valtion alueelle tulisi uusi valtio.