Selvitysmies: Virhevakuutukset vähentäisivät rakennusvirheitä

Ympäristöministeriön asettama selvitysmies uskoo rakennusvirheiden vähenevän siten, että asuinrakennuksia vakuutetaan virheiden varalta.

Rakennusvirhevakuutus pitäisi selvitysmies Risto Mäkisen mukaan ulottaa koskemaan myös valtion tuella rakennettuja kohteita. Peruskorjattavat kohteet voitaisiin vakuuttaa samoin periaattein kuin uudistuotanto. Omakotitalon myyjän ja samalla ostajan suojaksi ehdotetaan kiinteistön luovutusvakuutusta viideksi vuodeksi. Vakuutus korvaisi niiden virheiden korjaukset, joita ei ole havaittu ennen kauppaa tehtävässä perusteellisessa kuntotutkimuksessa.

Ympäristöministeri Pekka Haavisto (vihr.) otti rakentamisen vastuita ja laatua selvittäneen Risto Mäkisen raportin vastaan tänään Helsingissä. Haavisto arveli Mäkisen esittämän virhevakuutuksen herättävän eniten keskustelua. Ministeri itse kommentoi esitystä korostamalla, että jatkossa on selvitettävä rakennusvirhevakuutuksen vaikutus rakentamisen hintaan. Vakuutusala ja Rakennusteollisuuden Keskusliitto suhtautuivat tämänpäiväisissä kommenteissaan varauksellisesti vakuutusten käyttöönottoon. Niiden mielestä vakuutukset eivät ratkaise rakentamisen laatuongelmia. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitossa pidetään mahdollisena, että rakentamisen virheriskien vakuuttaminen laajenee tulevaisuudessa, jos tilaajat ja rakennusliikkeet haluavat tätä ja ovat siitä valmiita maksamaan. Tämän pitää tapahtua kuitenkin myyjien ja ostajien tarpeiden pohjalta.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat