Selvitys: Valtion helpotettava yritysten alkurahoitusta

Valtion olisi terävöitettävä selkeästi rooliaan vasta aluillaan olevien yritysten rahoittamisessa. Kansainvälisen arvion mukaan Suomen Teollisuussijoituksen Tesin mahdollisuuksia satsata toimintaansa aloitteleviin yrityksiin haittaa nyt sille asetettu tavoite tuottaa voittoa.

-Nämä Tesin kaksi tavoitetta - vaatimus tuottaa voittoa ja rahoittaa vasta toimintaansa suunnittelevia yrityksiä - on melkein mahdotonta toteuttaa. Tosiasiassa se on mahdotonta, professori Gordon Murray London Business Schoolista tiivisti esitellessään kauppa- ja teollisuusministeriön tilaamaa arviota.

Toinen arvioija on professori Markku Maula Helsingin teknillisestä korkeakoulusta. Heidän suosituksensa valtion pääomasijoitusyhtiön tehtäväksi on selkeä. Toiminnassa olisi keskityttävä synnyttämään uutta yritystoimintaa, sillä yksityiset sijoittajat varovat "siementämiseen" kuuluvia riskejä. Niiden raha menee jo toimintansa liikkeelle saaneisiin yrityksiin.

Valtion olisi myös kannustettava yksityisiä sijoittajia yritysten aivan alkuvaiheen rahoitukseen esimerkiksi verotuksella ja muilla keinoin. Tesin he toivovat kanavoivan valtion rahaa yrityksiin pääomarahastojen kautta.

Työnjako ja yhteistyö vahvistaisi pääomamarkkinoita. Murrayn mukaan riskipääoman saatavuus on todellinen ongelma Suomessa. Vaikka sitä hänen mukaansa saattoi odottaa Suomen pienuuden vuoksi, kansantuotteeseen suhteutettuna pääomasijoituksia on huolestuttavan vähän. Se haittaa erityisesti huipputekniikan yritysten syntyä. Kun pääomasijoitukset olivat Suomessa suurimmillaan vuonna 2000, niiden osuus BKT:sta jäi 0,19 prosenttiin.

-Euroopassa keskimäärin päästiin 0,25 prosenttiin, ja johtavissa maissa mentiin päälle prosentin, Maula selvitti.

Suurimpaan osuuteen päästiin Israelissa ja Yhdysvalloissa.

Ministeriö lupasi nopeita muutoksia


Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen piti suosituksia oikeansuuntaisina ja lupasi ministeriön ryhtyvän nopeisiin toimiin muutosten toteuttamiseksi. Ripeä eteneminen on mahdollista, koska lakia ei tarvitse muuttaa.

-Tarvitaan hallinnollisia ja poliittisia päätöksiä, hän sanoi.

Arvioijat pitivät myös ongelmana, että muilla julkisilla erityisrahoituslaitoksilla on samanlaista toimintaa kuin Tesillä. Näihin kuuluvat esimerkiksi Finnvera ja Sitra.

-Jos ryhdyn ennustajaeukoksi, en usko niiden lukumäärän kovin nopeasti vähenevän, Virtanen vastasi yhdistämisnäkymiin.

Ministeriö on teettänyt vastaavia arvioita myös muista toimialoillaan toimivista laitoksista. Finnverasta selvitys on tekeillä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat