Seksuaalirikoslainsäädäntö tiukkenee

Seksuaalirikoslainsäädäntöä tiukennetaan. Tavoitteena on ennen muuta parantaa lasten oikeudellista asemaa. Niin ikään pyrkimyksenä on aikuisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaaminen.

Hallitus antoi tänään eduskunnalle laajan esityksen seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisesta. Esitys on osa rikoslain kokonaisuudistusta.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä rangaistaisiin sitä, joka on sukupuoliyhteydessä alle 15-vuotiaan kanssa. Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä pidettäisiin myös tekoa, joka on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittaisiin aina vankeutta. Enimmäisrangaistus olisi neljä vuotta vankeutta. Lakiesityksen viimeistelyvaiheessa enimmäisrangaistus kaksinkertaistui.

Prostituutiota ei sinänsä aiota säätää rangaistavaksi. Kuitenkin seksuaalipalvelujen ostaminen nuorilta tulisi rikolliseksi teoksi. Rangaistavaksi tulisi maksullisen sukupuoliyhteyden tai muiden seksipalvelujen ostaminen alle 18-vuotiaalta. Enimmäisrangaistuksena olisi kuusi kuukautta vankeutta.

Seksirikokset yleisen syytteen alaisiksi

Toisen harrastaman prostituution käyttäminen taloudellisen hyödyn hankkimiseksi rangaistaisiin edelleen parituksena. Sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken säilyisi niin ikään rangaistavana tekona.

Virallisen syyttäjän syyteoikeutta on tarkoitus laajentaa niin, että useimmat seksuaalirikokset tulisivat virallisen syytteen alaisiksi. Ilman asianomistajan syytepyyntöä ei kuitenkaan saisi nostaa syytettä sukupuoliyhteyteen pakottamisesta, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon tai asemaan perustuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Näissäkin tapauksissa syyttäjällä olisi kuitenkin syyteoikeus, jos erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat