Sebastien Ogier järkyttyi Citroenin töksäytyksestä Esapekka Lapille – näpäyttää takaisin: "Enkä vain minä sano sitä"

Esapekka Lappi kommentoi Citroenin vetäytymistä MM-ralleista 1:09
Esapekka Lappi kommentoi MTV Urheilulle tallinsa Citroenin päätöstä vetäytyä rallin MM-sarjasta.

Citroenin rallitiimin jättävä Sebastien Ogier pitää ranskalaistallin perusteluita lajin jättämiseksi varsin epäkunnioittavana koko kuskien ammattikuntaa kohtaan.

Citroen ilmoitti keskiviikkona lähtevänsä MM-rallista. Pääsyyksi talli ilmoitti Ogierin lähdön, mutta taustalla saattaa hyvinkin olla myös Peugeot-konsernin aiempi päätös panostaa jatkossa muihin autourheilusarjoihin.

Ogierin odotetaan siirtyvän ensi viikolla Toyotan riveihin. Citroenin tallipäällikkö Pierre Budar perusteli yhtiön lähtöpäätöstä sillä, ettei sarjassa voi voittaa mestaruutta ilman yhtä kolmesta kuumimmasta kuskista viitaten mitä todennäköisimmin Ogieriin, Hyundaille siirtyvään Ott Tänakiin ja samassa tallissa ajavaan Thierry Neuvilleen.

Ogier oli lausunnosta ihmeissään. Samalla Citroen antoi todellisen epäluottamuslauseen ilman töitä jäävällä kuskilleen Esapekka Lapille sekä kaikille muille tarjolla olleille MM-kuljettajille, mukaan lukien Toyotalla ajanut Jari-Matti Latvala.

– Ehkä viestintä ei ole aina ollut Citroenin suurin vahvuus, Ogier lataa Autosportille.

– Kun he sanovat, ettei muita kuskeja ole tällä hetkellä tarjolla, minusta se on epäkunnioittavaa kollegoitani kohtaan, hän jatkaa.

Auton kehitystyö jäänyt jälkeen muista

Sen sijaan Ogier syyttää Citroenin kehitystyötä siitä, ettei tallista ollut mestaruustaisteluun Hyundaita ja Toyotaa vastaan. Hän tiesi tehtävän vaikeaksi, muttei silti kadu entisen mestaritiimin kelkkaan hyppäämistä.

– Yksi suurimmista syistä, joka johti tähän päätökseen, oli auton kehitystahti, joka ei ollut riittävä.

– Jo tänä vuonna näimme, ettei kehitystä tule tarpeeksi, ja me olimme suorituskyvyssä jäljessä kilpailijoitamme.

– Enkä vain minä sano sitä, vaan jokainen, joka ajoi sitä autoa, tunsi samalla tavalla, Ogier tokaisee.

Lue myös:

    Uusimmat