Savonlinnan poliisi taltuttaa ruorijuoppoja tehoiskulla

Veneilijöiden suosimalla Saimaalla on tavattu tänä kesänä aiempaa enemmän ruorijuoppoja.

Pelkästään Savonlinnan vesillä on tähän mennessä jäänyt kiinni ruorijuoppoja sama määrä kuin viime kesänä yhteensä.

Tänä viikonloppuna Savonlinnan vesialueilla poliisi puhalluttaa tehostetusti veneilijöitä. Tehoisku on tarpeen, sillä viinan käyttö vesillä on hälyttävästi yleistynyt.

- Joissakin valvontaiskuissa viikonloppuisin etenkin on jopa ollut enemmän semmoisia veneilijöitä, että mittari on jotakin näyttänyt kuin se olisi näyttänyt pelkkää nollaa. Semmoisia tissuttelijoita on liikenteessä vähän turhan paljon nyt tällä hetkellä, vanhempi konstaapeli Hannu Valtonen Liikkuvasta poliisista kertoo.

Vaikka sateisesta kesästä johtuen veneliikenne on ollut vähäistä, on Savonlinnan liikkuva poliisi tavannut vesiltä jo 19 ruorijuoppoa. Yhtä monta kuin viime kesänä yhteensä.

Kasvua on myös Imatran, Kuopion ja Joensuun liikkuvan poliisin venekunnilla.

- Alkoholin hinta on laskenut ja ihmiset käyttävät alkoholia enemmän kuin aikaisemmin, Valtonen kertoo.

Tutkimusten mukaan ihminen menettää ruorijuopumuksen rajaksi asetetun promillen maistissa alkoholin käytön kontrollin.

Savonlinnan partion mukana kymmenen kesää seilanneen venesairaanhoitajan mielestä ruorijuopumuksen korkea raja on vesillä selkeä turvallisuusriski.

- Jos vähemmän käyttävä on promillen humalassa, niin kyllä se vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen, venesairaanhoitaja Tiina Ojasalo kertoo.

Savonlinnan vesillä kiinni jääneistä monet ovat olleet yli kahden promillen humalassa.

- Ihan kaatokänniläistä ei tässä ole vielä kohdalle sattunut onneksi. Tosin soutuveneellä on sattunut kyllä semmoinen, että se ei saanut airoja paikalleen, eikä kestänyt edes istuallaan veneessä, Ojasalo kertoo.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 17.07.2004)

Lue myös:

    Uusimmat