Pihoilla ja joutomailla on tänä kesänä saattanut nähdä jopa satojen etanoiden ja kotiloiden laumoja. Sateinen kesä on saanut nilviäiset lisääntymään ennätysvauhdilla.
– Tänä kesänä etanat ovat lisääntyneet todella paljon, vahvistaa Maatalouden tutkimuskeskuksen vanhempi tutkija Irmeli Markkula.
Luonnossa etanoista ja kotiloista ei ole juurikaan haittaa, mutta pihoilla ja puutarhoissa ne eivät ole toivottu vieras.
– Ne syövät pehmeitä kasvin osia ja jättävät jälkeensä limaa ja ulosteita, Markkula kertoo.
Etanapopulaation levittäytyminen pellolle voi myös olla syysviljelyn sadon kannalta tuhoisaa.
Useimmiten pihoilla näkyy parin-kolmen sentin mittaisia peltoetanoita ja pienempiä lehtokotiloita.
Etana ja kotilo menevät helposti arkikielessä sekaisin. Lehtokotilo kantaa selässään komeaa kuorta, kun taas etana ryömii eteenpäin vailla kantamuksia.
Peltoetanoiden ja lehtikotiloiden lisäksi saattaa pihalla odottaa myös suurempi yllätys. Kotimainen, musta-harmaaraidallinen ukkoetana on kymmensenttinen.
Samaa kokoluokkaa on tumman ruskea espanjansiruetana.
– Se on todella haitallinen vieraslaji. Siruetana voi tulla puutarhaan ja kylvää siellä tuhoa, Markkula sanoo.

