Sarjaraiskaaja tuomittiin: Käräjäoikeus oli aiemmin vapauttanut miehen seksuaalirikossyytteistä – hovi käänsi tuomion päälaelleen

Helsingin hovioikeus on tuominnut vuonna 1983 syntyneen miehen lukuisista raiskauksista. Käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt miehen seksuaalirikossyytteet, mutta tuominnut miehen kymmenistä muista rikoksista.

Miehen syyksi luettiin kaikkiaan viisi raiskausta. Rikokset tapahtuivat Porvoossa vuoden 2017 alkupuoliskolla.

Tuomion mukaan mies oli kaikissa paitsi yhdessä tapauksessa pakottanut uhrin sukupuoliyhteyteen väkivalloin tai väkivallalla uhkaamalla. Lisäksi mies tuomittiin yhdestä raiskauksen yrityksestä. Teot ovat tuomion perusteella kohdistuneet yhteen ihmiseen.

Tapausten yksityiskohtia hovioikeuden tuomio ei avaa, sillä asiaa koskevat kohdat on määrätty salassa pidettäviksi. Myös aiemmin käräjäoikeudessa annettu ratkaisu on salattu samoin.

Tuomio kääntyi päälaelleen

Sekä hovioikeus että käräjäoikeus olivat yhtä mieltä siitä, että tapausten yksityiskohdat on syytä salata, sillä niistä voi käydä ilmi arkaluonteisia tietoja asianomistajan, eli uhrin, yksityiselämään liittyen. Tämän johdosta tuomioista ei käy ilmi edes uhrin sukupuolta tai suhdetta tekijään.

Muuten oikeusasteet päätyivät ratkaisuissaan täysin päinvastaisiin lopputulemiin.

Käräjäoikeus oli aiemmin todennut, ettei mies ollut syyllistynyt raiskauksiin. Hovioikeus puolestaan luki teot miehen syyksi.

Käräjäoikeuden tuomio siis kääntyi päälaelleen.

Hovioikeudessa uhrin kertomusta pidettiin luotettavana ja syytteitä tukeva näyttö katsottiin riittävän kattavaksi rikosten syyksi lukemiseen.

Miehen tekoja kuvailtiin laadultaan ja tekotavaltaan ”varsin vakaviksi”.

Lukemattomia muita rikoksia

Mies määrättiin yhteiseen 7 vuoden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistukseen on luettu kuitenkin seksuaalirikosten lisäksi myös poikkeuksellisen pitkä liuta muita rikoksia.

Kaikkiaan syyksi luettuja syytekohtia on yli 60.

Joukossa on muun muassa kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta, moottorikulkuneuvon käyttövarkauksia, törkeä varkaus, perusmuotoisia varkauksia, räjähderikoksia, huumausaineen käyttörikoksia, näpistyksiä, törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia sekä rattijuopumuksia.

Tuomion perusteella miehellä on kontollaan myös aiempaa rikollisuutta. Erään miehen aiemmin saaman tuomion katsottiin lieventävän miehelle nyt langetettua rangaistusta.

Helsingin hovioikeus ratkaisi asian eilen. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

MTV Uutiset ei julkaise tuomitun nimeä asianomistajan henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat